Hd-dvd-leiri ei anna periksi

Tuotantolinjoja tuplasti enemmän
Hd-dvd-leiri ei anna periksi

Teräpiirtoformaattien sodassa pahoja takaiskuja kokenut hd-dvd on jo ehditty monelta taholta julistaa taistelun häviäjäksi. Hd-dvd-leiri ei kuitenkaan suostu antautumaan, vaan kertoo vastavetona suosiostaan Keski-Euroopassa.

Hd-dvd:n markkinointitiimin mukaan taistelu teräpiirtoformaatista ei ole ohi vielä pitkään aikaan, sillä tällä hetkellä teräpiirtoelokuvat muodostavat häviävän pienen osan kaikesta elokuvamyynnistä. Taistelun jatkumista leirin edustajat perustelevat myös hd-dvd:n suurella markkinaosuudella Keski-Euroopassa.

Esimerkiksi Ranskassa suurin osa myydyistä elokuvista on kotimaista tuotantoa. Teräväpiirtoformaattien elokuvamyynti on määrällisesti pientä, mutta markkinaosuuksissa hd-dvd on tasoissa kilpailevan blu-rayn kanssa. Hd-dvd-leirin edustajien mukaan blu-rayn asema on muutenkin Euroopassa heikompi, sillä levyjen tuotantolinjoja on vain kymmenen kappaletta. Hd-dvd-levyjen tuotantolinjoja löytyy tuplasti enemmän.

Analyytikot pitävät markkinointitiimin lausuntoa hd-dvd:n joutsenlauluna. Hiipuva myynti ja yhteistyökumppanien karkaaminen lupaa useimpien mielestä nopeaa päätöstä formaattisodalle. Vaikka hd-dvd pystyisikin säilyttämään asemansa tietyissä maissa, elokuva-alan kansainvälisyys toisi Hollywoodin hittielokuvat markkinoille vain blu-rayna.

Tagit: Blu-ray, Hd-dvd
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös