Herjaukset netissä toivat 7500 euron laskun
Internetin keskustelupalstoilla on helppo unohtaa, millaisia seurauksia voi olla julkisesta herjauksesta. Helsingin Sanomat kertoo, että 64-vuotias lahtelainen mies on nyt tuomittu maksamaan 5500 euroa vahingonkorvauksia ja yli 2000 euroa oikeuskuluja. Mies hermostui nälvinnästä, mutta vastaisku netissä meni aivan liian pitkälle.
Helsingin Sanomien mukaan herjaukset tehtiin viime talvena Etelä-Suomen Sanomien verkkolehden keskustelupalstalla. 64-vuotias lahtelainen mies kertoi hermostuneensa nälviviin viesteihin, jotka hän yhdisti tuntemaansa naiseen.
30 herjausviestiä toi tuhansien korvaukset
Tämän seurauksena mies lähetti parin kuukauden aikana kahdella nimimerkillä noin 30 viestiä, joissa hän herjasi naista monin tavoin. Nainen sairastui masennukseen ja joutui muutaman kuukauden sairauslomalle. Myös naisen aviomies joutui kärsimään tapahtuneesta.
Helsingin Sanomien mukaan mies tuomittiin maksamaan kunnianloukkauksesta naiselle 4000 euroa ja miehelle 1500 euroa. Lisäksi mies joutui maksamaan oikeuskuluja yli 2000 euroa.








