Hitachi Datalta uuden sukupolven tallennusta

”Speksit ylös, hinnat alas”
Hitachi Datalta uuden sukupolven tallennusta HDS:n maajohtaja Kari Savolainen ja tuoteasiantuntija Jukka Laaksonen.

Tallennusratkaisuja valmistava Hitachi Data Systems (HDS) on julkistanut uuden AMS 2000 -tallennustuoteperheen, joka sisältää useita uuden sukupolven ratkaisuja. Laitteet ovat valmistajan mukaan entistä tehokkaampia, helppokäyttöisempiä, luotettavampia ja skaalautuvampia. Ohjaintekniikan uudistukset pienentävät virrankulutusta, nopeuttavat levytilamäärityksiä ja mahdollistavat koodipäivitykset ajamatta laitteita alas.

"Summa summarum: speksit ylös, hinnat alas", HDS:n Suomen maajohtaja Kari Savolainen sanoo. "Merkittävä asia se, että me olemme olleet haastaja hinnassa. Nyt teho on pullahtanut ylös ja hinta on tullut alas, ja jos hinta on asiakkaalle mittari, me on ilmoittauduttu mukaan kisaan".

Tallennustarpeen kasvu Suomessa jatkuu kiivaana. Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan tänä vuonna toimitetaan 37 petatavua tallennuskapasiteettia, kun vuoden 2007 luku oli 24 petatavua. Ensi vuodeksi on ennen finanssikriisiä ennakoitu 56 petatavun kapasiteettia, ja esimerkiksi vuodeksi 2012 lukemaksi on povattu 200 petaa.

"Yleensä sähköpostia ja liitetiedostoja sanotaan pahimmaksi syyksi tallennustarpeen kasvuun, mutta mielestäni se ei enää ole selitys. Datamäärä kasvaa nyt esimerkiksi hallitsemattomien kopioiden määrän takia. Samoin voi olla, että turvakameroiden videomateriaalia ei tuhota, vaan kaikki tallennetaan", maajohtaja Savolainen arvioi.

Kuorma tasan dynaamisesti

Uuden Adaptable Modular Storage (AMS) 2000-sarjan mallit ovat AMS 2100, AMS 2300 ja AMS 2500. Numeroltaan pienin malli soveltuu myös keskikokoisiin yrityksiin, kun taas kaksi muuta on tarkoitettu suurempiin ympäristöihin. "Hinnat alkavat kymppitonnista ja päättyvät luokkaan 200 000 euroa", Savolainen kertoo.

Koko tuoteperhe on suunniteltu esimerkiksi vaativiin Exchange- ja Vmware-ympäristöihin. Kolmen mallin yhteisiin ominaisuuksiin kuuluu HDS:n mukaan markkinoiden ensimmäinen dynaaminen kuormantasaus. Tämä tarkoittaa, että laitteisto hoitaa automaattisesti levyalueiden tasaamisen kahdelle ohjaimelle, ilman että operaattori joutuu käärimään hihat säätääkseen kuormaa käsityönä.

Hitachi Data lupaa AMS-2000-laitteistoille huiman 99,999 prosentin luotettavuuden tietyin ehdoin. "Asiakas voi pitkälti valita, miten lähelle viittä ysiä mennään esimerkiksi raid-6:n käytöllä", HDS:n tuoteasiantuntija Jukka Laaksonen selostaa.

Vihreä it on huomioitu myös levyjen virransäästöllä. Jos vaikkapa arkistodataa sisältävällä kiintolevyllä ei ole käyttöä, se voidaan ohjelmallisesti pysäyttää kokonaan. HDS:n mukaan näin voidaan saavuttaa 30 prosentin virransäästö.

Ensi vuoden aikana AMS 2000-tuoteperheen ominaisuuslista täydentyy levytilan ylivarauksella (Hitachi Dynamic Provisioning). Sovelluksille voidaan ennalta varata tulevaisuuden tarpeisiin tallennustilaa, vaikka sitä ei fyysisesti vielä olisi edes lisätty laitteistoon.

Hitachi Datalta uuden sukupolven tallennusta AMS 2100 soveltuu myös keskikokoisiin yrityksiin.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös