Hollywood-lakko vauhdittaa nettivideomurrosta

Videopalveluiden käyttö tuplaantui vuodessa
Hollywood-lakko vauhdittaa nettivideomurrosta

Tuoreet luvut kertovat, että Youtuben ja muiden netin videopalveluiden käyttö on hurjassa kasvussa. Hollywoodin käsikirjoittajien lakko on ilmeisesti antanut melkoisen sysäyksen katselun siirtymisessä nettiin, joten lakko saattaa ampua itseään jalkaan.

Tuloksista kertoo kaksi tutkimusta. Pitempiaikaista kehitystä seuraava Pew Internet Project kertoo, että Youtuben tapaisten palveluiden suosio on melkein kaksinkertaistunut vuoden aikana. Yhdysvalloissa jo melkein puolet (48 prosenttia) netin käyttäjistä vierailee videoiden jakamiseen tarkoitetuilla sivuilla.

Minä tahansa päivänä 15 prosenttia nettikäyttäjistä jakaa tai katselee videoita näissä palveluissa. Alle 30-vuotiaista nettikäyttäjistä 70 prosenttia käyttää videosivustoja.

Lakko vauhdittaa nettivideoita

Nettikävijöiden mittaamiseen erikoistunut Nielsen Online taas kertoo, että Hollywoodin käsikirjoittajien lakko on antanut kehitykselle melkoisen vauhtisysäyksen. Esimerkiksi videopalvelu Cracklellä oli ennen lakkoa syys-lokakuussa 1,2 miljoonaa vierailijaa. Lakon aikana marras-joulukuussa vierailijoita oli kaksinkertainen määrä, 2,4 miljoonaa, kertoo BBC.

Nielsenin lukujen mukaan esimerkiksi Youtuben katsojamäärät olivat lakon jälkeisenä kahtena kuukautena 18 prosenttia korkeammalla. Nielsenin mukaan kasvuluvut ovat olleet normaalia korkeampia ja lakon aiheuttamat tv-sarjajaksojen peruutukset ovat ainakin yksi kasvun selittäjä.

Jos Hollywood-lakko ajaa käyttäjät netin itse lähetettyjen videoiden maailmaan, se saattaa vähentää pysyvästi käsikirjoitetun perinteisen tv-sisällön kysyntää.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös