Hologrammi tuli ensi kertaa televisioon USA:n vaaleissa
Uutiskanava CNN on käyttänyt ensimmäistä kertaa television suorassa lähetyksessä tekniikkaa, jossa toimittaja "siirrettiin" hologrammina studioon yli tuhannen kilometrien päästä. Lopputulos näytti samalta kuin tieteiselokuvissa, kun sinivaloreunainen toimittaja ilmestyi studioon kuin tyhjästä. CNN:n käyttämä tekniikka on kekseliäs, mutta erittäin työläs ratkaisu.
CNN otti uuden tekniikan käyttöön vaalilähetyksessä, jossa seurattiin Barack Obaman valintaa Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Toimittaja Jessica Yellin oli Obaman voitonjuhlissa Chicagossa, mutta hänet siirrettiin hologrammiksi CNN:n päästudioon yli tuhannen kilometrin päähän Wolf Blitzerin haastateltavaksi.
35 teräväpiirtokameraa tekevät "hologrammin"
Yellinin hahmo ilmestyi keskelle studiota normaalikokoisena. Blitzer haastatteli häntä ikään kuin toimittaja olisi ollut samassa huoneessa, ja hologrammia näytettiin eri kulmista. Vain hologrammin sinistä hohtavat reunat paljastivat, ettei henkilö ollut oikeasti samassa tilassa.
Teknisesti kyseessä ei ollut varsinainen hologrammi vaan paremminkin kekseliästä kameratekniikkaa. Yellin kertoi olevansa Chicagossa teltassa, jossa hänen ympärillään on 35 teräväpiirtokameraa.
Näiden kameroiden kuvaa ohjataan päälähetyksen kameroiden mukaan. Kun kamera liikkuu päästudiossa, teltan kameroista valitaan kuvaa vastaavassa kulmassa, ja toimittajan kuva ilmeisesti lisätään päälähetyksen päälle.
Tällä tekniikalla päästudiossa voidaan tehdä liikkuvia kamera-ajoja, ja "hologrammi" näyttää kuitenkin aidolta henkilöltä.
Yellin kertoi, että järjestelmän pystyttäminen Chicagossa kesti kolmisen viikkoa.








