Hovioikeus: dvd-suojauksia ei saa kiertää
Elokuvien dvd-levyjen kopiosuojauksen kiertäminen erillisen tarkoitukseen tehdyn ohjelman avulla on laitonta, tuomitsi Helsingin hovioikeus torstaina. Se kumosi näin Helsingin käräjäoikeuden päinvastaisen tuomion, jonka mukaan dvd-levyjen suojaus ei ollut uuden tekijänoikeuslain mukainen teknisesti tehokas toimenpide.
Helsingin käräjäoikeus katsoi viime vuonna, että dvd-levyissä käytetty css-suojaus on teknisesti "tehoton", eikä sillä ole tekijänoikeuslakiin kirjattua erityistä suojaa. Hovioikeus tuomitsi nyt päinvastoin.
Hovioikeuden mukaan tavanomaisen käyttäjän ei voida katsoa kykenevän kiertämään suojausta omilla toimenpiteillään vahingossa, ja näin oikeus katsoi css-suojauksen kiertämisen esimerkiksi Linuxissa toistamista varten tietoiseksi suojauksen murtamiseksi.
Hovioikeuden mukaan vastaajien kierto-ohjelma mahdollisti katselun lisäksi sisällön kopioinnin.
Vastaajia edustaneen Turre Legalin Mikko Välimäki kirjoittaa yrityksen lakiblogissa, että vastaajien ohjelma ainoastaan purki salauksen eli mahdollisti elokuvan katsomisen. Kopiointiin vastaajien ohjelmasta ei ollut puolustuksen mukaan mitään apua.
"Hovin käsitys css-suojauksen rakenteesta ja vastaajien ohjelmiston toiminnasta oli kuitenkin toinen. Hovi katsoi, että css kokonaisuudessaan oli alun perin tarkoitettu estämään muun muassa kopiointi ja ilmeisesti sen takia siihen puuttuminen miltään osin - edes katselemisen salliminen kryptaus poistamalla - on kiellettyä", kirjoittaa Välimäki.
Puolustus hakee valituslupaa korkeimpaan oikeuteen
Lakiblogissa on myös linkki tuomioon ja puolustuksen perusteluja sille, miksi dvd-elokuvien suojausta ei pitäisi katsoa teknisesti tehokkaaksi toimenpiteeksi.
Organisoitu keskustelu -kampanjan yhteydessä dvd-suojaukset esille nostanut Mikko Rauhala sai vapauttavan tuomion käräjäoikeudelta vuosi sitten.
Turre Legal kertoo, että jutussa haetaan valitusoikeutta korkeimpaan oikeuteen.
Puolustus yritti saada ennakkoratkaisupyynnön EU-tuomioistuimelta. Oikeus torjui tämän sillä perusteella, että se katsoi saaneensa riittävän selvityksen pykälistä ja niiden taustoista, eikä velvollisuutta pyytää lausuntoa oikeuden mielestä ollut.








