HP juhlii yli miljoonatta korttipalvelintaan
Tietotekniikkayhtiö HP iloitsee toimittaneensa maailmanlaajuisesti jo miljoona blade- eli korttipalvelinta. HP:n osuus Suomen korttipalvelinmarkkinoilla oli 78 prosenttia tammi–maaliskuussa tutkimusyhtiö IDC:n mukaan. Kasvua vuoden takaiseen nähden kertyi peräti 150 prosenttia.
HP kehuu, että korttipalvelimet voivat säästää energiaa lähes 48 prosenttia perinteisiin räkkipalvelimiin (1U) nähden.
Jo useampi kuin joka kolmas HP:n toimittamista x86-palvelimista perustuu blade-tekniikkaan. HP:n mukaan korttipalvelinten hankintaa perustelevat virrankulutus, jäähdytys sekä ympäristön hallinta.
HP on tuonut blade-koneita kevyiden x86-palvelinten lisäksi raskaampien Itanium-palvelinten mallistoon. Tälle vuodelle se odottaa yhä 45 prosentin kasvua korttipalvelinten toimituksiin maailmanlaajuisesti.
Kilpailijat yrittävät vastaiskua
Maailmalla HP ja IBM ovat hallinneet markkinaa vahvasti, kun molemmilla on ollut noin 40 prosentin osuus, ja kilpailijoille on jäänyt jaettavaksi viimeinen viidennes. Korttipalvelinten kilpailun voi kuitenkin odottaa kiristyvän.
Dell on esitellyt omaan tekniikkaansa perustuvat blade-palvelimet, joiden avulla yhtiö toivoo kasvattavansa palvelintensa menekkiä. Myös Fujitsu-Siemensin odotetaan siirtyvän sopimusvalmistajasta omiin koneisiin. Silloin se pystyy tarkemmin vaikuttamaan koneiden hintaan ja komponentteihin.
Seuraavassa vaiheessa korttipalvelintekniikan uskotaan yleistyvän työpöydillä. Visio on, että työpöytien pc-koneet siirtyvät palvelinkeskukseen korteiksi. Työpöydälle jäävät vain näyttö, hallintalaitteet ja usb-oheislaitteet. Tämän toivotaan säästävän koneiden energia- ja hallintakuluja.








