HP:lle 5500:n pc:n ulkoistussopimus Suomesta

Konecranesin kannettavat ja pöytä-pc:t
HP:lle 5500:n pc:n ulkoistussopimus Suomesta Konecranes luottaa HP:n laitetoimituksiin 37 maassa. Usein yritykset valitsevat useita pc-toimittajia varmuuden vuoksi.

Teollisuustason nosturi- ja satamalaitteita toimittava Konecranes on solminut palvelusopimuksen HP:n kanssa, jossa yhtiön 5500 kannettavaa ja pöytäkonetta siirtyvät HP:n vastuulle. Konecranes on aiemmin hoitanut koneensa itse tai paikallisten kumppaneiden kautta ja uskoo nyt saavansa merkittäviä säästöjä yhden 37 maassa toimivan kumppanin kautta.

Konecranesin tietohallintojohtaja Kari Suominen kertoo Tietokoneelle, että yhtiön koneista noin puolet on kannettavia ja toinen puolikas pöytäkoneita. Koneiden määrä on kasvussa, koska esimerkiksi huoltomiehet hyödyntävät tietotekniikkaa entistä enemmän. Tilanne on ollut haastava, kun yhtiö toimii jo lähes kaikkialla maailmassa Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa lukuun ottamatta.

"Voimakkaasti kasvavana yrityksenä saamme merkittäviä säästöjä yhden palvelukumppanin kautta. Muuten pelkästään loppukäyttäjätukeen jouduttaisiin palkkaamaan kymmeniä ihmisiä kolmessa vuodessa, jotta voitaisiin säilyttää edes nykyinen tuen taso", luonnehtii Suominen.

Konecranes tavoittelee merkittäviä kustannussäästöjä ja liiketoiminnan tehostamista. Ulkoistussopimuksen arvoa HP:n kanssa ei kuitenkaan kerrota.

Teollisuusyritysten kasvu maailmalla tuo bisnestä

Sopimuksen myötä HP::lle siirtyy Konecranesista 16 henkilöä, joista seitsemän työskentelee Suomessa.

Usein ulkoistussopimukset tehdään monen pc-toimittajan kanssa toimitusvarmuuden vuoksi, mutta Konecranes luottaa kokonaan HP:hen. "Pystymme keskittämään hankintoja yhteen paikkaan, ja siitäkin tulee säästöjä", Suominen kertoo.

HP:n palveluyksikön johtaja Yrjö Lehtonen sanoo, että ulkoistusnäkymät ovat tänä vuonna positiiviset.

"Näemme paljon toisen, jopa kolmannen polven ulkoistuksia, eli asiakkaat kilpailuttavat ja uusivat olemassa olevia sopimuksiaan, Lisäksi koko ajan on uusia asiakkuuksia vireillä", kehuu Lehtonen.

Lehtosen mukaan kansainvälisten ulkoistuspalveluiden kysyntää lisää se, että teollisuusyritykset laajentavat liiketoimintaansa etenkin Aasiassa.

Helmikuun puolivälissä HP julkisti Unileverin kanssa kansainvälisen, noin 464 miljoonan euron arvoisen ulkoistussopimuksen. Sen ei kuitenkaan arvioitu tuovan lisää töitä Suomeen.

Tagit: HP, Ulkoistus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös