HP:ltä ensimmäinen sormiohjattava Windows-kannettava

HP Touchsmart tx2 jatkaa Applen Mac-koneiden tiellä
HP:ltä ensimmäinen sormiohjattava Windows-kannettava

Eleohjaus on tuttua Applen Iphonesta ja Mac-koneista, mutta Windowsissa otetaan vasta ensiaskelia. Nyt HP on esitellyt ensimmäisen eleohjattavat Windows-kannettavan. Koneessa on uusia mielenkiintoisia eletoimintoja. Esimerkiksi kahdella sormella näytölle piirretty m-kirjain on käsky.

HP on jo aiemmin julkaissut eleohjattavan Windows-työpöytäkoneen. Touchsmart-pöytäkoneessa tekniikka on rakennettu litteän näytön yhteyteen, ja laitetta voi periaatteessa käyttää myös sylissä tai vaakatasossa pöydällä.

12,1 tuuman käännettävä kosketusnäyttö

Ensimmäinen eleohjattava kannettava on nimeltään Touchsmart tx2. Koneessa on 12,1 tuuman käänneltävä näyttö, ja se muistuttaa pienikokoista lehtiö-pc-konetta. Uutta on se, että konetta voi ohjata sormella ja erilaisilla eleillä. Myös perinteinen kynäohjaus on mahdollinen.

Mukana on joitakin Applen Iphonesta tuttuja eleitä, esimerkiksi kuvien kääntely kahdella sormella. HP on keksinyt myös aivan uusia eleitä. Esimerkiksi ruudulle piirretty m-kirjain avaa HP Mediasmart -ohjelman.

Windows-alustalla eleohjaus ei kuitenkaan ole yhtä laajaa kuin Applen Mac-koneissa. Mac-koneissa eleohjaus toimii suurelta ohjauslevyltä, kun taas HP:n koneissa käytetään kosketusnäyttöä.

Tietokone-lehti kertoi jo kuukausi sitten HP:n suunnitelmista eleohjattavan kannettavan suhteen (uutinen). Silloin HP lupasi konetta Suomen markkinoille ensi vuoden alussa.

Touchsmart tx2 -koneen hinta Yhdysvalloissa on 1150 dollaria eli noin 920 euroa. HP kertoo nyt, ettei mallin Suomeen tuomisesta eikä siten mahdollisesta hinnastakaan ole tehty päätöksiä. Ratkaisuja tämän suhteen on odotettavissa ennen joulua.

HP:ltä ensimmäinen sormiohjattava Windows-kannettava
Tagit: Kosketus, Ohjaus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös