HP paikkaa XP:n päivityksen jälkiä
Windows XP:n SP3-päivytyksen asennus ja käyttöönotto on sujunut useimmilta mallikkaasti, mutta joillakin päivitys toi mukanaan erittäin ikäviä sivuvaikutuksia. Pahimmasta päästä on vikatilanne, joka saa koneen käynnistymään aina vain uudelleen. HP on havainnut, että eräät sen koneet ovat alttiita tälle ilmiölle ja sorvaa kiireesti korjausta.
Vika tuntuu kiusaavan erityisesti sellaisia HP:n pöytäkoneita, joissa käytetään AMD:n prosessoreita. Eweekin mukaan HP on yhdessä Microsoftin kanssa etsinyt lääkettä.
Yhteistuumin sorvataan päivitystiedostoa, joka pannaan jakoon saman tien HP Update -palvelun kautta. SP37394-niminen paketti on mahdollisesti ladattavissa ja asennettavissa vielä tämän viikon aikana.
Näyttää siltä, että tällä kertaa Microsoftia ei päästä syyttämään ongelmista. Asiantuntijoiden käsityksen mukaan syynä on se, että HP on käyttänyt samaa levykuvaa ohjelmistojen asentamiseen niin Intel- kuin AMD-koneillaankin. SP3-päivityksen jälkeen Windows hakee harhaanjohtavan rekisterimerkinnän perusteella koneelta ajuria, jota siellä ei ole.
Myös muiden valmistajien koneilta on raportoitu samanlaisesta viasta.








