HP sai valtavan ulkoistussopimuksen

464 miljoonan diili ei tuo työtä Suomeen
HP sai valtavan ulkoistussopimuksen

Tietotekniikkatoimittaja ja palveluyhtiö HP on solminut Unileverin kanssa yhden kaikkien aikojen suurimmista ulkoistussopimuksistaan, joka on arvoltaan 675 miljoonaa dollaria (noin 464 miljoonaa euroa).

Seitsemänvuotinen ulkoistussopimus koskee Unileverin toiminta-alueita Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa, Turkissa ja Lähi-idässä, ja tuo yhtiön mukaan töitäkin lähinnä näille alueille. Suomessa HP tarjoaa myös ulkoistuspalveluita, mutta tänne ei ole tiedossa kaupan myötä lisätöitä.

Muita toimittajia infrastruktuurikaupassa ovat BT, Microsoft ja SAP. Yhteiseksi tavoitteeksi ilmoitetaan Unileverin kustannusten leikkaaminen ja uusien sovellusten integroinnin helpottaminen.

4500 Unix- ja Windows-palvelinta

Sopimus sisältää Unileverin tietotekniikan prosessien ja palveluiden hallinnan, kuten konesalit, viestintä- ja hakemistopalvelut, internet- ja intranet-järjestelmien ylläpidon, palautumispalvelut katastrofien varalta sekä 4500 Unix- ja Windows-palvelinta. Sopimukseen kuuluu myös tallennusympäristö. Unileveriltä siirtyy HP:lle 250 työntekijää.

Unilever on monialainen yhtiö, jolle tietotekniikka ei ole ydintoimintaa. Suomessa se tunnetaan muun muassa elintarvikkeista ja jäätelöistä sekä hygieniatuotteista.

Vaikka Unilever sopimus onkin HP:lle merkittävä, se ei ole aivan isoin. Vuonna 2003 HP solmi Procter & Gamblen kanssa peräti kahden miljardin dollarin ulkoistussopimuksen.

HP:ltä ei tällä hetkellä heru arviota kuluvan vuoden ulkoistusmarkkinoiden näkymistä tai kaupan vaikutuksesta, koska yhtiön tulosjulkistus on noin viikon päästä.

Tagit: HP, Ulkoistus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös