HP vahvistaa wlan-tarjontaansa
Tukholma – HP on ollut Procurve-tuotteillaan vahva tekijä perinteisten ethernet-verkkojen parissa. Yhtiö on ottanut pitkän askeleen langattomien verkkojen pariin ostamalla wlan-tuotteilla menestyvän Colubriksen. "Colubris-kaupan ansiosta meillä on nyt täysi tuotevalikoima nopeasti kasvaville markkinoille", Procurve-mobiiliratkaisujen johtaja Carl Blume kehuu.
Blume siirtyi Procurve-tehtäviin Colubrikselta, joten hän tuntee sen tuotteet läpikotaisin. Kauppa on edennyt erittäin nopeasti syksyn aikana. Se vahvistettiin vasta lokakuun lopussa, ja joulukuussa Colubriksen wlan-tukiasemat ja -kytkimet matkaava jo asiakkaille uusilla Procurve-nimillään. Ensimmäinen aivan uusi tuote, n-standardin tukiasema, saadaan markkinoille heti vuodenvaihteen jälkeen.
"Joulukuun alussa julkaistaan myös uusi versio Procurve Manager -hallintaohjelmistosta, joka tunnistaa automaattisesti myös vanhat Colubris-tukiasemat. Sillä voidaan samasta näkymästä ohjata sekä ethertet- että wlan-verkkoa", Blume kertoo.
Kilpailijoiden verkkojen kylkeen
Ehdottomana vahvuutena hän pitää sitä, että Colubriksen kokonaisuuteen tuomat laitteet istuvat heittämällä paitsi Procurve-verkkoihin myös kilpailijoiden laitteiden kaveriksi. "Ne voi liittää mihin tahansa ethernet-standardia noudattaviin verkkoihin, esimerkiksi Ciscon ja Nortelin. Tämä on erittäin tärkeä ominaisuus, koska monet asiakkaat lisäävät wlanin olemassa oleviin verkkoihinsa", Blume toteaa.
Hänen mukaansa sekä Colubris että HP Procurve ovat kasvaneet erikseen hyvin. Mutta yhdessä kasvu on vielä ripeämpää.
Suomessa Procurve-suurasiakasmyynnistä vastaava Lasse Kajas kertoo, että Colubris-kaupan tuomien uusien Procurve-tuotteiden toimitukset alkavat täälläkin joulukuussa. "HP:llä pääpaino on ollut ethernet-puolella, langaton tarjonta vahvistuu nyt huomattavasti", Kajas kuvailee.
Hänen mukaansa Colubriksen laitteita ollut Suomessa käytössä jonkin verran, mutta merkittävä peluri se ei ole ollut.








