HS: Nokia saattaa alkaa vähentää väkeä Suomessa jo pian

Yhtiö kertoi omistajille kustannussäästöistä
HS: Nokia saattaa alkaa vähentää väkeä Suomessa jo pian

Nokia varautuu heikkenevään kännykkäbisnekseen leikkaamalla reilusti kustannuksia. Helsingin Sanomat kirjoittaa lauantaina, että useista eri lähteistä saatujen tietojen mukaan työpaikkoja vähennetään ainakin Services and Sofware -yksikön tutkimuksesta ja tuotekehityksestä.

HS:n tietojen mukaan yt-neuvottelut henkilöstön kanssa aloitetaan todennäköisesti jo ensi viikolla.

Nokian palveluiden ja ohjelmistojen yksikkö yrittää rakentaa Nokialle uutta liiketoimintaa mediasta, musiikista, peleistä sekä kartoista ja navigoinnista.

Heinä–syyskuussa 2008 Services & Software -yksikön liikevaihto oli 115 miljoonaa, eli alle prosentin koko 12,2 miljardin euron liikevaihdosta. Nokian tavoite on kasvattaa tämä liiketoiminta kahteen miljardiin euroon vuonna 2011. Nokia arvioi koko markkinan olevan silloin noin 40 miljardia euroa.

Nokia kuitenkin karsii pois Intellisync-yrityssähköpostin ja -laitehallinnan, identiteetinhallinnan ja tietoturvalaitteet. Palvelu- ja ohjelmistoyksikössä on yt-neuvoteltu jo aiemmin, mutta tähän asti suurin osa on saanut Nokiasta muita töitä.

Nokian talousjohtaja Rick Simonson sanoi yhtiön pääomamarkkinapäivillä New Yorkissa, että kustannussäästöt kohdistuvat tutkimukseen ja tuotekehitykseen, markkinointiin ja myyntiin sekä yleisiin hallintokuluihin.

Nokian johto ei ole vielä kommentoinut, miten kustannussäästöt vaikuttavat henkilöstöön, tai miten todenäköiset vähennykset kohdistuvat eri maihin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös