HTC-Androidin salat julki
Pitkän odotuksen jälkeen taiwanilainen HTC julkisti viime viikolla ensimmäisen Googlen Android-alustaan perustuvan matkapuhelimen. Linux-kännykän moottorina toimii Qualcommin kaksiytiminen piirisarja.
Qualcommin MSM7201A-piirisarjassa on ARM11-pohjainen sovellusprosessori sekä modeemiosa, jonka prosessorina on ARM9. Radio tukee 3g-yhteyksiä eri taajuuksilla sekä nopeita hsupa-yhteyksiä tukiasemaan päin.
Multimediaa siru prosessoi kahdella dsp-ytimellä. 3d-grafiikkaa piiri prosessoi 133 miljoonan pikselin sekuntivauhtia. Paikannus onnistuu myös Assisted-gps -moodissa ja piiri jaksaa laskea digikuvia aina kuuteen miljoonaan pikseliin asti.
Qualcommin pääjohtaja Paul Jacobsin mukaan HTC:n puhelimen lanseeraaminen on merkittävä läpimurto Linux-pohjaisille älypuhelinalustoille. Qualcommin mukaan HTC on vasta ensimmäinen Android-valmistaja, jotka turvaavat sen piirisarjoihin. Jo lähiaikoina on tulossa tuotejulkistuksia myös muilta valmistajilta. Niitä Qualcomm ei kuitenkaan ole nimennyt.
Android-pohjaisille älypuhelimille odotetaan suurta menestystä. USA:n älypuhelinten markkinoista Androidin uskotaan kaappaavan neljä prosenttia vuoden loppuun mennessä. Strategy Analytics -tutkimuslaitos ennustaa, että USA:ssa myydään vuoden viimeisellä 10,4 miljoonaa älypuhelinta. Androidin myyntiluvut nousevat siis 400 000:een.
(Prosessori)








