Huippunopea super-3g sai hyväksynnän
Markkinointinimeltään super-3g:ksi kutsuttu lte-tekniikka (long term evolution) on ottanut ison askeleen eteenpäin, kun 3GPP-järjestö on hyväksynyt määritykset. Näin lte:stä tulee keskeinen osa 3GPP:n tulevaa release 8 -standardia.
Järjestön mukaan lte.llä tullaan pääsemään wimaxia suurempiin datanopeuksiin. Alaspäin päästään maksimissaan 326 megabitin huippunopeuksiin ja ylävirtaan (uplink) vauhtia on luvassa 86 megabitin verran.
GSA:n (Global Mobile Suppliers Association) lte tulee täyttämään siihen kohdistetut odotukset. Nokia Siemens Networks kertoi muutama viikko sitten, että monen käyttäjän testissä osoitettiin laboratoriossa, että yhteyksissä on mahdollista päästä 173 megabitin nopeuksiin.
Seuraavana vuorossa ovat useamman eri laitevalmistajan ratkaisujen testaaminen samassa solussa. Eri asia on, millä aikataululla ja missä muodossa lte tulee päätelaitteisiin. Useiden analyytikkojen mukaan lte ja wimax tulevat ensimmäiseksi datakäyttöön eli lähinnä pc-lisälaitteina. Sekä lte- että wimax-yhteydet sisältävää kännykkää saadaan kyllä vielä odotella pitkälle 2010-luvulle.
Tutkimuslaitos Visiongaingroup ennustaa, että lte-käyttäjiä on maailmassa 250 miljoonaa vuonna 2015. (Prosessori)








