Huippunopea usb 3.0 etenee

Tekniikkaa esiteltäneen IDF:ssä ensi viikolla
Huippunopea usb 3.0 etenee

Puolijohdejätti Intel on toimittanut piirisarjojen valmistajille 0.9-luonnosversion usb 3.0 -liitäntästandardin ohjainliitännästä (xhci). Sen avulla valmistajat voivat Intelin mukaan kehittää laitteita, jotka kommunikoivat usb 3.0 -laitteiden kanssa standardinmukaisesti.

Tälllä ratkaisullaan Intel toivoo vauhdittavansa usb 3.0 -tekniikan tuomista markkinoille. Uutta usb-väylää on kutsuttu myös "superspeed usb:ksi". Intel on näillä näkymin tuomassa määritykset käytettäväksi lisenssillä ilman rojaltimaksuja.

Intelin ja kumppaneiden odotetaan esittelevän usb 3.0 -tekniikkaa IDF-messuilla San Franciscossa ensi viikolla.

Kesäkuussa Intel julkisti, että usb-ohjaimen määritykset julkaistaisiin luonnoksena vuoden toisen puolikkaan alkuvaiheessa. Seuraavan 0.95-version on määrä tulla julki loka–joulukuun aikana.

Nykyisin usb 2.0 -standardin teoreettinen tiedonsiirtonopeus on 480 megabittiä sekunnissa, ja usb 3.0 -tekniikalta odotetaan jo 4,8–5,0 gigabittiä sekunnissa, eli jopa 600 megatavua sekunnissa. Vanha usb 1.1 -standardi jäi 11 megabittiin sekunnissa. Tämä liitäntä on yhä hidasteena monissa nykyisin käytössä olevissa pc-koneissa ja -oheislaitteissa.

Tuotteissa pitkällä vuonna 2009

Tekniikka on saamassa laajasti tukea. Intelin tiedotteessa mainitaan myös AMD:n olevan sitoutunut siihen.

Tutkimusyhtiö In-Stat arvioi huhtikuussa, että ensimmäisiä valmiita usb 3.0 -piiriratkaisuja syntyy vuoden 2009 alusta alkaen. Kaupallisten tuotteiden markkinoille saaminen saattaa mennä vuoden 2009 lopulle asti.

Erityisesti Maceissa suosittu firewire-liitäntä on saamassa myös lisää vauhtia. Nykyisen 800 megabittiin sekunnissa yltävän firewire 800 -tekniikan jatkajaksi on tulossa standardointijärjestön IEEE:n hyväksymä IEEE1394-2008, jonka on määrä nostaa teoreettinen tiedonsiirtonopeus 3,2 gigabittiin sekunnissa.

Tagit: Firewire, Usb
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös