Hukattujen koneiden määrästä vääntöä

Tutkimuslaitos puolustaa lukujaan
Hukattujen koneiden määrästä vääntöä

Dell esitteli juuri julkisuuteen Ponemon-instituutilla teettämäänsä tutkimusta maailman lentokentillä katoavien kannettavien tietokoneiden määrästä. Tutkimuksen hurjat luvut on esitelty jo heinäkuussa USA:ssa, jossa niiden luotettavuus on kyseenalaistettu. Tutkimuslaitos on puolustanut lukujaan, jotka ovat kriitikoiden mielestä aivan mahdottomia.

Asiaan pureutui tuolloin muun muassa Computerworld. Se otti esimerkiksi Miamin lentokentän, jolla tutkimuksen mukaan katoaa tai varastetaan tuhatkunta kannettavaa joka viikko. Lehti otti yhteyttä lentokenttäviranomaisiin, joiden mukaan koko viime vuoden aikana siellä ilmoitettiin varastetun 68 konetta ja löytötavaratoimistoon tuotiin 480 konetta.

Ponemonin edustajat vakuuttavat seisovansa lukujensa takana ja erojen johtuvan tutkimusmenetelmistä. Ponemon kertoo, että tutkimusta varten haastateltiin laajalti eri tehtävissä ja toimipisteissä työskenteleviä ihmisiä lentokentillä. Esimerkiksi tapaukset, joissa kannettava unohtuu ravintolaan, mutta se palataan heti noutamaan, olisivat mukana Ponemonin luvuissa, eivät kenttäviranomaisten.

Kokonaismäärien lisäksi toinen asia, joista lentokentillä ollaan vahvasti eri mieltä Ponemonin kanssa, on löytötavaratoimistoihin jäävien koneiden määrä. Ponemon sanoo, että joka toinen kone jää noutamatta. Computerworldin kuulemat kenttäviranomaiset puolestaan sanovat, että lähes kaikki löytökoneet palaavat oikeille omistajilleen.

Jos Ponemon on oikeassa, esimerkiksi Miamin lentokentän löytötavaratoimiston läppärikokoelmat kasvavat sadoilla koneilla joka viikko. Tämä aiheuttanee jo fyysisiä varastointiongelmia.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös