IBM rakentaa prosessoria dna:sta
(Kuva: Paul Rothemund, Caltech)
IBM kehittää uudenlaista tekniikkaa, jossa solujen perintötekijöitä välittävää dna:ta voidaan käyttää prosessorien tai tallennustilan pohjana. Tekniikassa hyödynnetään kekseliäästi dna:ta ja hiilinanoputkia.
Tekniikka perustuu siihen, että dna rakentuu tiettyjen sääntöjen mukaan, ja siitä voidaan tehdä tietynlaisia muotoja. Dna on samalla äärimmäisen pienikokoinen. Tiedemiehet ovat keksineet tavan liittää dna:n yhteyteen muita rakenneosia, esimerkiksi nanotekniikan perusrakennepalasia kuten hiilinanoputkia.
Dna:lla kahden nanometrin tarkkuuteen
IBM kehittää tekniikkaa, jossa sopivilla dna-jaksoilla ja hiilinanoputkilla rakennetaan halutunlainen kokonaisuus, kertoo uutispalvelu Cnet. Lopuksi dna-osa hajotetaan pois, ja jäljelle jää äärimmäisen tarkka hiilinanoputkien rakenne.
IBM:n mukaan dna:n avulla voidaan rakentaa osia kahden nanometrin tarkkuudella, Cnet kertoo. Tällä hetkellä prosessoritekniikan huippua edustaa 45 nanometrin tekniikka, ja sen parantaminen perinteisin keinoin on jo fysiikan lakien rajojen tavoittelua.
Dna-tekniikalla voisi rakentaa vaikkapa prosessorien peruspalasia, ja myöhemmin mahdollisesti kokonaisia tietokoneen prosessoreja. Tai dna-rakenteita voisi käyttää tallennustilan peruspalasia.








