IDC: Minikannettavat kovaan kasvuun
HP:n 2133 Mini-note perustuu 8,9 tuuman näyttöön ja Vian prosessoriin. HP ei tähtää omien sanojensa mukaan halvimpiin pikkukannettaviin.
Berliini – Tutkimusyhtiö IDC ennustaa tulevassa tutkimusraportissaan, että pienikokoisia kannettavia, kuten Asus Eee PC ja HP Mini-note, myydään noin seitsemän miljoonaa tänä vuonna. Se on pieni osuus koko vuoden noin 139 miljoonan pc:n ennusteeseen nähden. Pc-valmistajat ovat kuitenkin toiveikkaita, etteivät nämä koneet korvaa nykyisiä koneita, vaan hankitaan niiden rinnalle.
IDC:n kansainvälisen tutkimusyksikön johtaja Crawford Del Pere sanoi HP:n mediatapahtumassa, ettei ihmisten käytössä olevien laitteiden määrä näytä vähentyvän. "Päinvastoin ihmisillä on entistä enemmän laitteita käytössään", totesi Del Pere.
Tutkimusyhtiö ennustaa, että minikannettavia myydään kuitenkin maailmassa 50 miljoonaa vuoteen 2011 mennessä. Se on kiva piristysruiske pc-markkinaan, jos laitevalmistajien toiveet toteutuvat, eivätkä koneet syö isompien laitteiden menekkiä.
HP julkisti tiedotustilaisuudessaan laajentavansa koneen saatavuuden 14 uuteen maahan Euroopassa, ja lisäksi Lähi-itään. Hinta-arvio on noin 470 euroa ennen veroja eli vajaat 600 euroa veroineen, mutta hinta vaihtelee maittain.
Asusin ja HP:n lisäksi suuret odotukset minikannettavissa on ainakin Asusilla ja Dellillä. Crawford Del Pere totesi, että Dell on tekemässä merkittävän julkistuksen lähiaikoina. Tuoteryhmät myös lähestyvät toisiaan, sillä puhelinvalmistajana tunnetulla taiwanilaisella HTC:llä on niinikään Windows Vistaan perustuva umpc-kone (ultra mobile pc) HTC Shift valikoimassaan.
Del Pere arvioi, että pikkukannettavista on tulossa yksi menestyvä pc-konetyyppi muiden joukossa. "Ero 12 tuuman näytön kannettaviin on se, etteivät nämä ole ensisijainen kone, vaan kakkoskone esimerkiksi matkustaessa."
"Olemme hyvin innoissamme tästä markkinasta. Uskomme, että siitä tulee lisämyyntiä perinteisen pc-markkinan rinnalle. Emme usko pikkukoneiden korvaavan tavallisia kannettavia tai 'kannibalisoivan' hintoja", vakuutteli HP:n kuluttajakannettavista vastaava johtaja Kevin Frost Tietokone-lehden haastattelussa.
Linux saa mahdollisuuden pikkukannettavissa
Frostin mukaan minikannettavat voi nähdä ikään kuin appliance-koneina, jotka on suunnattu tiettyyn tarkoitukseen, kuten kevyeen web-surffailuun.
Pikkukannettavien kompromisseja ovat alle 10 tuuman näyttö ja hyvin pieni näppäimistö, ja juuri näistä syistä pc-valmistajat toivovat ihmisten hankkivan niitä isompien kannettavien rinnalle – eikä sijaan.
Frost uskoo, että minikannettavissa nähdään luovia ratkaisuja käyttöjärjestelmissä ja ohjelmistoissa. HP käyttää näissä koneissaan Linuxia sekä Windows XP:tä ja Vistaa. "Haluamme antaa Mini-note-koneissa helpon käyttökokemuksen. Linuxin avulla voimme tehdä koneen käytöstä helppoa, saada nopean käynnistyksen ja saada hyvin mukana kuljetettavan ratkaisun vain nettiin pääsemiseksi ja sähköpostien lukemiseksi", Frost ylisti.
IDC:n ennusteen mukaan myöskään älypuhelimet eivät uhkaa kameroita tai kannettavia, vaan ihmisten käytössä olevien laitteiden määrä kasvaa. Esimerkiksi kännykkäkamerat ovat Del Peren mukaan onnistuneet korvaaman vain halvat, muutaman kympin kertakäyttökamerat.
Moni on toivonut 3g-kannettavien yleistymistä kuluttajamalleissa nopeammin. IDC:n Del Pere arvioi, että hankala tilanne operaattoreiden kalliissa roaming-hinnoittelussa jatkuu, eikä nopeaa ratkaisua ole näköpiirissä. "Operaattorit haluaisivat lisää käyttäjiä verkkoonsa, mutta samanaikaisesti ne voivat huolehtia kapasiteetin riittävyydestä", pohti Del Pere.
HP:n kannettavien liiketoimintojen johtaja Ted Clark (vas.) ja IDC:n tutkimusyksikön johtaja Crawford Del Pere vetivät paneelikeskustelun kannettavista ja mobiililaitteista.
HP:n kannettavien liiketoimintojen johtaja Ted Clark (vas.) ja IDC:n tutkimusyksikön johtaja Crawford Del Pere vetivät paneelikeskustelun kannettavista ja mobiililaitteista.








