Ilmaista sähköä pinnalta kuin pinnalta
Monet viisaat ovat todenneet, että ennustaminen on vaikeaa yleensä ja tulevaisuuden ennustaminen erityisesti. IBM ei kaihda vaikeuksia, vaan esittelee meille rohkeasti viisi innovaatiota, joiden se uskoo vaikuttavan merkittävästi elämäämme lähivuosina. Esimerkiksi aurinkoenergian talteenottoon luvataan mullistuksia.
Nykyisin aurinkoenergian hyödyntämiseen tarvitaan piikiekoista rakennettuja paneeleja, joita pystytetään aurinkoisille paikoille. Aivan uusia mahdollisuuksia tarjoaa uusi thin-film-aurinkokenno. Se on paksuudeltaan vain sadasosa edeltäjistään, joten sen käyttömahdollisuudet ovat paljon laajemmat.
Ohuilla kennoilla voidaan päällystää esimerkiksi kännyköitä, kannettavia tietokoneita, autoja ja rakennuksia. Niitä voidaan eräänlaisella painotekniikalla sijoittaa vaikkapa vaatteisiin. Käyttöä lisää se seikka, että kalvokennot ovat huomattavasti nykykennoja edullisempia.
Puhu, verkko kuuntelee
Puheen tunnistuksesta ja puhumalla ohjattavista tietokoneista on puhuttu pitkään, mutta arkikäyttöön istuvia sovelluksia on ollut vähemmän kuin lupauksia. IBM uskoo, että tällä saralla on tapahtumassa suuri murros – ei vain siksi, että se on mahdollista vaan siksi, että sen on pakko tapahtua.
Yhtiö uskoo, että muutos on välttämätön, jotta kehitysmaiden suuret massat pääsevät tiedon valtateille. Niille kirjoitus- ja lukutaito eivät ole samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin meille. Webistä tulee eräänlainen keskustelukumppani: kerrot hakukoneelle mitä haluat tietää, ja se lukee sinulle vastauksen.
Kaikki talteen
Tiedon talteenottoon ennustetaan melkoista muutosta. Mikään päivän aikana tapahtunut ei pääse enää unohtumaan, kun mukana kulkevat pienet videokamerat ja mikrofonit tallentavat kaiken tietokoneen muistiin, jossa saalis analysoidaan automaattisesti. Näin esimerkiksi mobiililaitteet kykenevät muistuttamaan käyttäjäänsä tekemättä jääneistä ostoksista juuri sopivalla hetkellä, vaikkapa kaupan ohi kuljettaessa.
IBM:n kaksi viimeistä ennustetta liittyvät shoppailuun ja terveyteen. Elektroninen shoppailuassistentti auttaa etsimään sopivia asukokonaisuuksia ja pystyypä kysymään kavereidenkin mielipiteitä. Dna-näytteen pohjalta laadittu geneettinen kartta puolestaan ennustaa terveydentilaa ja auttaa jopa yksilöllisten täsmälääkkeiden valmistuksen.








