Iltalehti nappaa Telkku.comin

Tavoitteena kolmanneksi suurin yhteisömedia
Iltalehti nappaa Telkku.comin

Suomen suosituimpien verkkopalveluiden keskittyminen isoille mediayhtiöille jatkuu. Alma Media ostaa yli puolen miljoonan viikkokävijän Telkku.comin ja tavoittelee asemaa Suomen suurimpiin kuuluvana yhteisömediana. Iltalehti on jo noussut Suomen suurimmaksi web-mediaksi.

Iltalehti aikoo vahvistaa tv-ohjelmatietojen tarjontaansa ja on lanseeraamassa maaliskuussa myös uuden lehden. Suuri osa tv-ohjelmatiedoista haetaan kuitenkin netistä, ja Alma Media haluaakin rakentaa Telkku.comista Suomen kolmeen suurimpaan lukeutuvan yhteisöpalvelun.

"Telkku.comin kävijämäärän odotetaan jatkavan kasvuaan, sillä digitalisoinnin kasvattama tv-kanavatarjonta lisää ohjelmatietojen kysyntää. Toisaalta Telkku.com kerää runsaasti uusia, nuoria kävijöitä ja on pystynyt samalla pitämään olemassa olevat kävijänsä. Lisäksi yrityskaupan myötä Telkku.com:ia voidaan markkinoida Alma Median muissa verkkopalveluissa", sanoo Iltalehden kustantaja ja vastaava päätoimittaja Kari Kivelä tiedotteessa.

Iltalehti noussut suurimmaksi netissä

Iltalehdellä on TNS Metrix -mittauksen mukaan yli 1,3 miljoonaa viikkokävijää, ja Telkku.comilla viimeaikoina noin 530 000.

Tärkein kilpailija, Sanomien Ilta-Sanomat on ollut myös noin 1,3 miljoonalla viikkokävijällään lähes tasoissa. Alman muita tunnettuja nettimedioita ovat Aamulehti, Etuovi.com ja Kauppalehti.

Alma Media ja Telkku.comin julkaisuyhtiö Jadecon eivät kertoneet kauppahintaa. Telkku.comin liikevaihto oli vime vuonna reilut miljoona euroa.

Iltalehden asema voi vahvistua huomattavasti webin mainosmarkkinoilla, sillä Telkku.com tuo mainostajien kaipaamaa nuorta yleisöä, ja Iltalehden sekä Telkku.comin yhteen laskettu viikkokävijämäärä olisi jo 1,8 miljoonaa. Nähtäväksi jää, kuinka paljon sivustoilla on ollut päällekkäisiä käyttäjiä.

Internet-mainonnan etujärjestö IAB (Interactive Advertising Bureau) Finland arvioi, että nettimainonnan arvo oli Suomessa viime vuonna 110 miljoonaa euroa, ja osuus koko mainonnasta noin 8,5 prosenttia. Kasvua viime vuonna laskettiin peräti 38 prosenttia.

Mainosmediat uskovat vahvaan kasvuun jo siksi, että muissa Euroopan maissa nettimainonnan osuus on suurempi, Norjassa ja Ruotsissa Alma Median arvion mukaan jopa 15 prosenttia.

Ilta-Sanomat kuuluu Sanomawsoy-konserniin, kuten myös Tietokone-lehteä kustantava Sanoma Magazines.

Tagit: Alma, Iltalehti, Telkku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös