Intel juhlii, AMD ei
AMD:n johdon huoneesta katselleen näyttävät ne ajat, jolloin yhtiö pöllytti Intelin turkkia, olevan valitettvan kaukana menneisyydessä. Intel ehti juuri riemuita hyvästä tuloksesta, mutta AMD:n hieman myöhemmin julkasemat luvut eivät anna juhlaan aiheitta. Viime vuoden monet vastoinkäymiset jatkoivat tappiokierrettä.
AMD joutui toteamaan, että se on tahkonnut tappioita jo viitenä perättäisenä vuosineljänneksenä. Prosessorimarkkinoilla sillä ei ole mennyt kovin ruusuisesti sen jälkeen, kun Intel otti kiinni AMD:n hankkiman teknisen etumatkan eikä hintasotakaan tuottanut toivottua tulosta.
Erityisinä kivinä kengässä ovat olleet neliydinprosessorit. Intel on myynyt niitä täyttä häkää jo pitkään. AMD puolestaan joutui lykkäämään Barcelona-julkistustaan ja tuskin oli ehditty juhlahuoneistoja siivota ensi-illan jäljiltä, kun suorittimessa havaittiin bugi.
ATI murheenkryyninä
AMD ehtikin jo kertoa keskittyvänsä puskemaan markkinoille kaikkein nopeimpien neliydinmallien sijasta hitaampia sekä yhtiön uutta innovaatioita, kolmiydinprosessoreita. Suoritinrintamalla tilanne näyttää nyt viime vuotta valoisammalta, eikä päättynyt vuosikaan tässä suhteessa katastrofaalinen ollut, vaikka kieltämättä vaikea.
Analyytikot muistuttavat, että AMD onnistui vaikeuksista huolimatta myymään lähes 400 000 nelidinsuoritinta vuoden viimeisinä kuukausina ja kaupan pitäisi sujua entistä paremmin nyt, kun virheet on korjattu.
Yhtiön varsinainen murheenkryyni ja vaikeuksien alkulähde on ollut sen taannoinen muhkea yrityskauppa, jossa talliin hankittiin näytönohjainvalmistaja ATI. AMD maksoi ATIsta 5,4 miljardia dollaria vuonna 2006, vaikka asiantuntijat ovat sanoneet ostoksen arvon olleen alle puolet tuosta. ATI-kaupan jälkeen päivä ei ole juuri AMD:n risukasaan paistanut.








