Intel jyrää prosessoreissa - AMD sitkeästi perässä
AMD on säilyttänyt yllättävänkin hyvin markkinaosuuttaan pc-prosessoreissa, huolimatta Intelin vahvasta vyörytyksestä. AMD on kuitenkin ongelmissa erityisesti kannettavien tietokoneiden prosessoreissa. Intelin osuus markkinoista on melkein 80 prosenttia.
Tutkimusyhtiö Mercury Researchin tuoreet luvut kertovat, että vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Intel nosti markkinaosuutensa 78,5 prosenttiin. Jos tätä verrataan viime vuoden loppuun, nousi Intelin osuus 3 prosenttiyksiköllä. Toisaalta viime vuoden alkuun verrattuna Intelin osuus on 2,5 prosenttia heikompi.
AMD sen sijaan laski viime vuoden lopun 23 prosentista nykyiseen 20,6 prosenttiin. Tilanne on kuitenkin AMD:lle parempi kuin viime vuoden alussa.
AMD tulee perässä ongelmista huolimatta
Kokonaiskuva on siis se, että AMD roikkuu sitkeästi neljänneksen tai viidenneksen markkinaosuudessaan prosessorimarkkinoista. Viimeinen vuosi on ollut AMD:lle vaikea neliydinprosessorien myöhästelyn vuoksi, ja siihen nähden yhtiö on pärjännyt kohtuullisen hyvin.
AMD:n heikko kohta on kannettavien tietokoneiden prosessoreissa, joissa Intelin Centrino on vahvoilla.
Kokonaisuutena x86-prosessorien myynti laski alkuvuonna 8 prosenttia verrattuna viime vuoden loppuun. Mercuryn mukaan lasku on yleensä 6 prosenttia.
Yhdysvaltojen talouden hidastuminen ei ole ainakaan vielä näkynyt kovin voimakkaasti koko maailman myynnissä.








