Intelillä toimitusongelmia Atom-prosessoreissa
Intel julkisti erittäin vähävirtaisen Atom-prosessorin maaliskuussa. Edullinen ja erittäin vähän hukkalämpöä tuottava prosessori on osoittautumassa menestykseksi. Useat valmistajat ovat jo ehtineet esitellä Atom-prosessoriin perustuvia laitteita. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua akuutti suoritinpula.
Atom-prosessorin menestys on yllättänyt Intelin. Yhtiön mukaan se pystyy tällä hetkellä toimittamaan vain 40 prosenttia kaikista Atom-tilauksista. Asiantuntijoiden mukaan näin suuri prosessorivajaus saattaa pakottaa laitevalmistajat lykkäämään laitteidensa julkaisua, tai ainakin rajoittamaan tuotantomääriä voimakkaasti.
Alun perin ensimmäisiä Atom-siruihin perustuvia laitteita odotettiin massamarkkinoilla jo kesäkuun alkupuolella.
Apple syynä toimitusvaikeuksiin?
Analyytikoiden arvioiden mukaan yksi syy Atom-prosessorien niukkuuteen saattaa olla Apple. Markkinahuhujen mukaan Apple valmistelee kannettavaa medialaitetta, joka käyttäisi Atom-siruja. Eräiden arvailujen mukaan kyseessä voisi olla uusi versio Iphonesta.
Applen ja Intelin välit ovat olleet lämpimät, ja Intel on esimerkiksi kehittänyt kutistetun version Core 2 Duo -prosessoristaan Applelle. Siksi onkin todennäköistä, että Apple saisi niin halutessaan kaikki tarvitsemansa suorittimet ja muut valmistajat joutuisivat kilpailemaan jäljelle jäävistä suorittimista.
Apple tai Intel eivät ole kommentoineet huhuja. Myös osa analyytikoista pitää arvioita epätodennäköisinä ja korostavat että kyse saattaa olla normaalista tuotantokapasiteetin rajallisuudesta.








