Intelin uusi luokkatoveri
Intelin Andrew Chien esitteli uutta Classmatea opettajan ja oppilaiden kanssa.
Shanghai – Intel on julkaissut toisen sukupolven version alun perin kehittyvien maiden koululaisille tarkoitetusta edullisesta Classmate PC -tietokoneestaan. Yrityksen tutkimusyksikön johtaja Andrew Chien esitteli IDF-tapahtumassa uutta laitetta, jota aletaan tarjota nyt myös muillekin kuin kehitysmaiden markkinoille.
Classmate PC:n ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa kolhuja kestävä rakenne, roiskevedeltä suojattu näppäimistö, integroitu web-kamera sekä langattomat yhteydet. Näyttö on kasvanut seitsemästä yhdeksään tuumaan, ja Chien sanoi sen toimivan myös aikaisempaa paremmin ulkona auringonvalossa käytettäessä. Myös seitsemäntuumainen näyttö säilyy valikoimassa. Molempien resoluutio on 800 x 480 kuvapistettä.
Prosessorina on vielä Celeron-M, vaikka tämänkaltaisiin laitteisiin tarkoitettu Atom-prosessori on juuri julkistettu. Intel kuitenkin vakuuttaa, että myös Atom tulee tämän vuoden jälkipuoliskolla käyttöön laitteessa.
Muistia Classmatessa on 512 megatavua, ja massamuistiksi voidaan valita joko perinteinen tai flash-kiintolevy. Käyttöjärjestelmistä tuetaan Windows XP:tä sekä useita Linux-variantteja. Laitteen paino on 1,25 ja 1,5 kilon välillä valitun varustelun mukaan.
Intelin myynti- ja markkinointijohtajan Tom Ramponen mukaan laitteen hinta asettunee valitun kokoonpanon mukaan tyypillisesti 250 ja 350 dollarin välille.
Intel ei itse valmista laitteita myyntiin, vaan ne tulevat markkinoille yhteistyökumppanien kautta. Useat valmistajat kertoivatkin julkistuksen yhteydessä uusista tuoreeseen Classmateen perustuvista tuotteista.
Vaikka Classmate-koneita on nyt mahdollista ostaa myös kehitysmaiden koulutussektorin ulkopuolella, Intelin kehittyville markkinoille tarkoitettuja alustoja kehittävän ryhmän toimitusjohtaja Lila Ibrahim kertoo yrityksen suunnittelevan laitetta vastaisuudessakin oppilaitosmarkkinoita silmälläpitäen.
Classmaten näppäimistö on suunniteltu erittäin pienille sormille.








