Internet-tv hurjassa kasvussa - ja eniten rahassa
Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan internet-tv on vihdoin lähtenyt kovaan kasvuun. Mielenkiintoisinta ei ehkä olekaan se, että käyttäjämäärät ovat kovassa kasvussa. Tämä johtuu siitä, että netti-tv:n rahavirrat kasvavat aivan hurjaa tahtia. Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä on tosin mielenkiintoinen epäsuhta.
Gartner ennustaa, että internetpohjaiset televisiopalvelut saavat tänä vuonna kasvatettua käyttäjämääränsä 19,6 miljoonaan henkilöön. Jos ennuste toteutuu, tulisi kasvuksi hurjat 64 prosenttia vain yhden vuoden aikana.
Rahavirrat tuplaantuvat vuodessa
Näyttää siltä, että myös mainostajat ovat vihdoin löytäneet uuden alustan. Gartner ennustaa, että internettelevision tuottamat tulot nousevat tänä vuonna noin 4,5 miljardiin dollariin (noin 3,1 miljardia euroa). Tässä on kasvua 93,5 prosenttia, eli summa on vuodessa melkein kaksinkertaistumassa.
Rahat eivät tietenkään tule pelkästään mainonnasta, sillä osa netti-tv-palveluista on maksullisia. Kasvua vauhdittaa myös se, että kuluttajat ovat entistä valmiimpia maksamaan nettisisällöstä.
Pohjois-Amerikka tuo rahat, kohta nelinkertaisesti
Gartnerin mukaan Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä on mielenkiintoinen ero. Euroopassa ovat suurimmat käyttäjämäärät. Länsi-Euroopassa on tänä vuonna yli 8 miljoonaa netti-tv:n käyttäjää.
Suurimmat rahavirrat syntyvät kuitenkin Pohjois-Amerikassa. Sen osuus mainostuloista on nyt noin 2 miljardia dollaria (noin 1,4 miljardia euroa), mutta vuoden 2012 ennuste olisi jo 8 miljardia dollaria (noin 5,5 miljardia dollaria).








