Iphone vaatii Soneran 24 kk sopimuksen
(Päivitetty 27.6.2008. klo 14:23. Tietoja korjattu: Iphonen saa myös työsuhdeliittymään, eli laite on operaattorilukittu, ei sim-lukittu.)
Teliasonera on julkistanut Apple Iphone 3g:n hinnat Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Iphonen saa kaupan tiskiltä alkaen eurolla, mutta ilman pakettia laite maksaa 429 euroa (8 Gt) tai 519 euroa (16 Gt). Laite on operaattorilukittu, ja sen saa vain 24 kuukauden sopimuksella. Sonera uskoo pakettien olevan houkuttelevat ja odottaa vahvaa kysyntää.
Kaupallinen johtaja Pasi Mehtonen Teliasoneran mobiiliyksiköstä kertoo, että Iphonen 3g-versiosta on tullut netissä yli 10 000 ennakkorekisteröintiä. "Lähdemme liikkeelle sillä, että Iphonet menevät ensin ennakkoon rekisteröityneille. Olemme heihin yhteydessä ja kysymme halukkuutta ostaa laite."
"Kysyntä on aika kovaa", iloitsee Mehtonen.
3g-Iphonet myydään Suomessa Sonera Pisteissä ja Veikon Koneissa. Netistäkin laitteen voi ostaa, mutta silloin on myös tehtävä 24 kuukauden sopimus.
Ennakkorekisteröityneet saavat siis mahdollisuuden hakea Iphonen lähimmästä liikkeestään, jonka ilmoittivat etukäteen. Jos nämä eivät halua laitetta, Sonera alkaa tarjota niitä muillekin. Mehtonen ei halua kertoa, kuinka paljon Iphoneja on saatu Suomeen.
Sonera ei paljasta Applen kanssa tekemänsä sopimuksen ehtoja, kuten sitä, miten tuotot jaetaan Applen kanssa.
Teliasonera on neuvotellut Iphone-ehdot koko konsernin kattavasti, eli paketit ovat samanlaiset muissa pohjoismaissa.
Kolme pakettia 24 kuukauden sopimuksella
Sonera tarjoaa Iphonea Suomessa kolmella eri paketilla, joiden kuukausimaksut ovat 31,69, 51,49 ja 89,99 euroa.
Small-paketti maksaa 31,69 euroa kuukaudessa ja sisältää 100 minuuttia puheaikaa, 100 tekstiviestiä ja 100 megatavua tiedonsiirtoa. Iphone 3g maksaa ostaessa päälle 159 / 245 euroa (8 Gt / 16 Gt).
Medium-paketti maksaa 51,49 euroa kuukaudessa ja sisältää 250 minuuttia puheaikaa, 250 tekstiviestiä ja 250 megatavua tiedonsiirtoa. Iphone 3g maksaa ostaessa päälle 79 / 165 euroa.
Large-paketin hinta on 89,99 euroa, ja se sisältää 1000 minuuttia puheaikaa, 1000 tekstiviestiä ja 1000 megatavua tiedonsiirtoa. Laite maksaa tällöin vain 1 / 85 euroa.
Kaikki paketit sisältävät wlan-käytön Teliasoneran yli 1500 Homerun-pisteessä pohjoismaissa ja Liettuassa.
Paketit ylittävältä käytöltä veloitetaan puheesta 4,9 sentin aloitusmaksu 7,9 senttiä minuutissa, tekstiviesteistä 7,9 senttiä kappaleelta ja datasta 1,49 euroa megatavulta.








