Isot omistajat ajavat islantilaisia Elisaan

Kaksi Novatorin johtajaa pääsisi hallitukseen
Isot omistajat ajavat islantilaisia Elisaan

Elisan osakkeenomistajat Novator Finland, Työeläkeyhtiö Varma ja joukko muita suomalaisia eläkeyhtiöitä ilmoittavat ehdottavansa Elisan maaliskuun yhtiökokoukselle kuuden hengen hallitusta, joista kaksi on islantilaisen Novatorin johtajia.

Näiden suuromistajien osuus Elisan osakepääomasta ja äänimäärästä on yhteensä 20,5 prosenttia, joten islantilaisten pääsemiselle yhtiön hallitukseen on isot mahdollisuudet. Yhtiökokouksessa kaikki riippuu kuitenkin enemmistön kannasta.

Elisan seuraava yhtiökokous pidetään 18. maaliskuuta 2008. Edellisessä ylimääräisessä yhtiökokouksessa hallituksen kokoonpanoa ei muutettu, mutta Novatorin islantilaiset johtajat ilmoittivat jatkavansa taistelua saadaakseen paikkoja hallituksesta. Nyt isot eläkeyhtiöt näyttävät taipuvan.

Novator keventänyt vaatimuksiaan

Hallituksen jäseniksi ehdotetaan valittavaksi nykyisistä jäsenistä F-Securen suuromistaja ja bisnesenkelinä tunnettu Risto Siilasmaata ja Ossi Virolaista. Uusia jäseniä olisivat Novatorin johtajat Tomas Hansson ja Orri Hauksson, Elektrobitin toimitusjohtaja Pertti Korhonen ja entinen Nordea-johtaja Eira Palin-Lehtinen. Siilasmaata ehdotetaan hallituksen puheenjohtajaksi.

Novatorin johtaja Orri Hauksson sanoo Tietokoneelle, että nyt kun kaksi yhtiön edustajaa on todennäköisesti pääsemässä hallitukseen, keskustelut halutaan aloittaa siellä ja yhtiön johdon kanssa.

Kysymyksen siitä, ajaako Novator yhä Elisan pilkkomista, hän ei vastaa aivan suoraan. "Novator ei esitä sääntöihin aiemmin esittämiään muutoksia", hän sanoo.

Myös kysymykseen Elisan kansainvälistymsien vauhdissa Hauksson vastaa, että asiasta keskustellaan muun hallituksen ja yrityksen johdon kesken.

Tagit: Elisa, Novator
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös