Isoveli-palkinnot jakoon huomenna
Pääministeri Matti Vanhasen seuraaja nimetään huomenna Helsingin kirjamessuilla. Maan hallitukseen ei sentään ole tulossa muutoksia, kyseessä on vain Effin Isoveli-palkintojen jako. Viime vuonna negatiivisista suorituksistaan ja lausunnoistaan palkittiin Vanhanen.
Isoveli-palkintoja on jaettu "parhaiten orwellilaista valvontayhteiskuntaa Suomessa edistäneille yksilöille, viranomaisille ja yrityksille." Palkinnoilla Effi (Electronic Frontier Finland ry) kertoo haluavansa kiinnittää huomiota kansalaisten perusoikeuksiin kohdistuviin uhkiin.
"Vanhanen on johdonmukaisesti kehottanut kansalaisia luottamaan viranomaisiin sokeasti ja ilman minkään näköistä valvontaa tai vastuuta, ja tukahduttanut kansalaiskeskustelun keskeneräisistä asioista. Lisäksi hän meni pyytelemään anteeksi Muhammed-pilakuvien julkaisua", luettiin Vanhasen kyseenalaisiksi ansioiksi vuosi sitten.
Aiempina vuosina on palkittu esimerksi Tanja Karpela kirjastojen internetsensuurista ja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä vastaava YTV kansalaisten liikkumista valvovasta matkakorttijärjestelmästä.








