Isuppli: Displayport yleistyy vauhdilla
Ensimmäiset hdmi-liitännällä varustetut näytöt ovat olleet markkinoille vasta muutamia vuosia. Tutkimusyhtiö Isupplin mukaan hdmi-liitäntä saattaa kuitenkin saada Displayportista merkittävän kilpailijan erityisesti tietokonekäytössä.
Displayportin etuina ovat tutkimusyhtiön mukaan erityisesti edullisemmat valmistuskustannukset, sillä sen käytöstä ei tarvitse maksaa lisensointimaksuja. Tekniikan kehittänyt Vesa-standardointijärjestö (Video Electronics Standards Association) ajaa Displayport-liitäntää erityisesti tietokoneisiin, joissa kilpailevan hdmi-liitännän suosio on huomattavasti viihde-elektroniikka pienempi.
Aiemmin useat analyytikot ovat epäilleet, pystyykö uusi tulokas haastamaan vankan jalansijan haalineen hdmi-liitännän. Displayportia käyttävien laitteiden jatkuvasti kasvava valikoima valaa kuitenkin uskoa haastajan tulevaisuuteen. Isupplin arvioiden mukaan liitäntä yleistyy vauhdilla, ja vuonna 2012 toimitetaan jo yli 263 miljoonaa Displayport-yhteensoviaa laitetta. Aiemmin tänä vuonna tutkimusyhtiö In-stat arveli Displayport-laitteita toimitettavan vuoden 2012 aikana jopa yli 600 miljoonaa kappaletta.
Myyntimäärissä mitattuna Displayport ei pysty vielä lähitulevaisuudessa haastamaan hdmi-liitännän ylivoimaa. Isupplin raportin mukaan hdmi-laitteita myydään vuonna 2012 yli 770 miljoonaa kappaletta. Displayportin suosio kasvaakin arvioiden mukaan sen korvatessa nykyisiä vga- ja dvi-liitäntöjä.
Alun perin vuonna 2006 suunniteltu Displayport-standardi on toiminnallisesti hdmi-liittimen kaltainen. Kuvan lisäksi samassa johdossa voidaan siirtää myös ääntä ja vaikkapa kosketusnäytön tarvitsemat lisätiedot, mikä vähentää erillisten kaapelien tarvetta. Etuja ovat myös pieni liitin ja mahdollisuus vga- ja dvi-kaapeleita taipuisampien johtojen käyttöön.








