It-osaajista yhä pulaa

Microsoft uudistaa koulutushankettaan
It-osaajista yhä pulaa

Microsoft polkaisi Suomessa käyntiin viime syksynä Akatemia1000-nimisen rekrytointi- ja koulutushankkeen, jolla pyrittiin vastaamaan it-alaa kiusaavaan osaajapulaan. "It-alalla rekrytoidaan yhä innokkaasti", vakuuttaa Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen. Niinpä hankeen tiimoilta on lyöty lisää pökköä pesään.

Aiemmin sekä Akatemia1000:n rekrytointi- että koulutusajankohdat olivat ennalta määriteltyjä, nyt työntekijät ja kumppanit voivat tulla mukaan milloin vain. Uudistuneessa hankkeessa on myös mukana rekrytointikumppani Saranen Consulting sekä nyt jo 24 Microsoft-kumppania.

Nykyisin kaivataan esimerkiksi sähköisen asioinnin ja asiakkuudenhallinnan osaajia. Työelämässä mukana olevien teknologiaosaaminen vanhenee nopeasti, eikä valmistuvien opiskelijoidenkaan käytännön osaaminen vastaa tarpeita.

"Olemme saaneet kumppaniyrityksiltämme viestiä, että taantumasta huolimatta it-alalla rekrytoidaan edelleen innokkaasti. Microsoft-teknologiaosaajia on kuitenkin vain vähän saatavilla. Tällä hetkellä erityisen kova puute on MOSS-, .NET- ja Dynamics-osaajista.", Ari Rahkonen kertoo.

Koulutusohjelmien sisältöä on mahdollista muokata nyt yli 150 kurssin valikoimasta. Koulutusohjelman on käynyt läpi tähän mennessä 130 henkilöä ja kumppaniyrityksiä on ollut mukana yhteensä 65.

Tagit: Koulutus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös