It-osakkeita murjottiin - kurssit vajonneet puoleen vuodessa
Jos joku on ostanut vuosi sitten it-yritysten osakkeita, ovat kaupat todennäköisesti olleet äärimmäisen huonot. Trendi näyttää tällä hetkeltä siltä, että it-osakkeiden arvo on laskenut vuodessa lähemmäs puoleen. Yli 50 prosentin laskijoita on paljon. Esimerkiksi Microsoftin tarjous Yahoolle - jonka yhtiö hylkäsi - näyttäisi nykykurssilla todella avokätiseltä.
Osakemarkkinat olivat eilen jälleen jyrkässä laskussa, ja tämä koetteli myös it-yrityksiä. Saksalainen SAP kertoi, että yhtiön asiakkaat olivat selvästi kuristaneet lainahanojaan. SAP:n kurssi romahti yli 13 prosenttia. Toinen suuri laskija oli tallennusjärjestelmiä tekevä EMC, jonka osakkeen hinta halpeni yli 7 prosenttia.
Monet tutut it-yritykset, esimerkiksi Microsoft, Google, HP ja Oracle, olivat 4-6 prosentin laskusuunnassa.
Microsoft tarjosi Yahoosta 33 dollaria - kurssi nyt 15 dollaria
Yksittäisistä kurssilaskuista muodostuu suurempia pudotuksia. Vuoden aikana it-yritysten kurssit ovat tulleet alas jyrkästi. Yhtiön arvon romahtaminen alle puoleen on aivan tyypillinen tilanne tutuissa it-yrityksissä. Tällaisia romahtajia ovat esimerkiksi Dell, Ebay, EMC, RIM ja Yahoo. Cisco, Intel, Microsoft ja SAP ovat menettäneet ainakin kolmanneksen arvostaan.
Kurssilasku on erityisen mielenkiintoinen Yahoon kohdalla. Microsoft tarjosi vielä toukokuussa Yahoosta 33 dollarin hintaa osakkeelta. Yahoo ei suostunut tekemään kauppoja alle 38 dollarilla. Eilisen jälkeen Yahoon osakekurssi on noin 15 dollaria.








