It-osastot välttämässä irtisanomiset
Talouden epävarmuus on pistänyt monet keskisuuret ja suuret yritykset harkitsemaan uudelleen isoja it-hankintojaan ensi vuonna, mutta osa hankkeista aiotaan silti toteuttaa. Hyvä uutinen on sekin, että ainakaan tässä vaiheessa suuria it-osastojen alasajoja ei ole suunnitelmissa.
Market-Vision kysely kohdistui nimenomaan it-käyttäjäorganisaatioihin. Selvitykseen vastasi 125 julkishallinnon, kaupan, palveluiden ja teollisuuden organisaatiota. Julkishallinnosta oli noin joka neljäs vastaaja.
Analyytikko Leena Mäntysaari Market-Visiosta sanoo, että yritysten yleiset yt-neuvottelut saattavat kohdistua myös it-osastoihin, mutta juuri niihin kohdistettuja leikkausaikeita ei ole näköpiirissä.
Tänä vuonna väki on vähentynyt jonkin verran viime vuoteen nähden, mutta pudotus on jäänyt selästi alle prosenttiin koko it-henkilöstöstä. Ensi vuonna henkilöstömäärän odotetaan pysyvän ennallaan. "Yritykset näkevät, että tiettyjä asioita täytyy pyörittää tilanteesta huolimatta, ja niistä syntyy kustannuksia."
Taloustilanne tosin muuttuu nyt nopeasti, joten Market-Visio seuraa tilannetta uudelleen taas alkuvuodesta. Suuri kysymys onkin se, miten nopeasti yritysten taloustilanne kääntyy kohti parempaa. Onko vielä 2010 heikompi vuosi, vai paranevatko näkymät jo aiemmin? Tätä nyt seurataan.
Yritykset ovat karsimassa it-kulujaan kokonaisuutena. "Missään tapauksessa kaikkia it-investointeja ei pistetä jäihin", sanoo Mäntysaari. "Sellaiset hankkeet toteutetaan, jotka edistävät liiketoiminnan tarpeita."
Tällaisia voivat olla esimerkiksi sovellusten ja tietojärjestelmien hallinta- ja käyttöpalvelut.








