Itella sai erävoiton verkkolaskuissa

S-Pankki yhteistyöhön Netpostin kanssa
Itella sai erävoiton verkkolaskuissa Suurin osa suomalaisista vastaanottaa laskunsa vielä paperilla. Itellan kyselytutkimuksen mukaan näin aikoo tehdä yli puolet suomalaisista vielä 3–5 vuoden päästäkin.

Itella eli entinen Suomen Posti ja pankit yrittävät saada suomalaisia kuluttajia syttymään verkkolaskuista, mutta ne ovat myös kilpailijoita. Pankit eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä Itellan kanssa, ja näinpä järjestelmät eivät olekaan yhteensopivia. Itella on saanut nyt pienen erävoiton, kun SOK-konsernin S-Pankki ryhtyy Itellan verkkolaskujen käyttäjäksi.

Itellan ja S-Pankin yhteistyöstä kertoo maanantain Helsingin Sanomat.

Itellan palvelussa laskut voi avata laskulta näyttävässä html-muodossa tai halutessaan alkuperäisenä pdf-tiedostona. Kummallakin tavalla lasku näyttää samalta kuin perinteinen paperilasku, ja laskun voi myös helposti tulostaa arkistoitavakseen.

"Kun lasku on samannäköinen kuin paperilasku, kuluttaja ottaa sen hanakammin käyttöön. Uskomme, että se on kova juttu", perusteli S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula Itellan järjestelmä etuja Helsingin Sanomille.

Toinen Itellan järjestelmän etu on se, että yhtiö ainakin tässä vaiheessa lupaa säilyttää laskut arkistossa jopa seitsemän vuotta. Pankit taas myyvät yleensä pitkää arkistointia erikseen maksullisena palveluna tai eivät välttämättä tarjoa sitä lainkaan.

Suomalaiset isot pankit ovat arvioineet, että kuluttajien siirtyminen verkkolaskutukseen toisi yrityksille ja yhteiskunnalle säästöä yli 400 miljoonaa euroa vuosittain. Kuluttajat eivät ole kuitenkaan syttyneet. Paperilasku voidaan kokea turvallisemmaksi, eikä siitä ole varmuutta, siirtyykö säästö kuluttajan kukkaroon.

Verkkolaskujen monta yhteensopimatonta väylää

Pankkien yhteisessä järjestelmässä asiakkaan on solmittava sopimus oman pankkinsa kanssa. Pankit eivät ole ottaneet vastaan Itellan yritysasiakkaiden lähettämiä laskuja. SOK:n S-Pankki on nyt ensimmäinen, joka "karkaa rintamasta".

Itellan mukaan palveluun on rekisteröitynyt 1800 yritystä ja 140 000 kuluttaja-asiakasta. Se on vielä vähän verkkopankkien miljooniin suomalaisiin asiakkaisiin nähden.

Sähköisen laskutuksen sekamelska ei kuitenkaan poistu. Voidakseen maksaa Itellan palveluun tulleen laskun, asiakas joutuu kirjautumaan erikseen verkkopankkiinsa. Itellan palvelussa ei siis pysty maksamaan laskujaan parilla hiiren klikkauksella, kuten verkkopankeissa voi.

Lisäksi etenkin monet pk-yritykset eivät ole mukana kummassakaan järjestelmässä, vaan laskuttavat suoraan sähköpostitse esimerkiksi pdf- ja Word-tiedostoja lähettämällä. Kuluttajalla on siis yhä pähkäilemistä vähintään kolmen erilaisen ja keskenään yhteensopimattoman verkkolaskutuksen muodon välillä.

Itella sai erävoiton verkkolaskuissa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös