Itunes nousi USA:n musiikkimyynnin ykköseksi
Itunes Store on noussut Wal-Martin ohitse USA:n suurimmaksi musiikin jälleenmyyjäksi. NPD:n tuoreiden myyntitilastojen mukaan Itunesin kautta myytiin tammikuussa 19 prosenttia kaikesta USA:ssa myydystä musiikista.
Digitaalisen musiikin osuus on noussut Itunesin myötä USA:ssa jo lähes 30 prosenttiin, perinteisen cd-albumimyynnin jatkaessa laskua.
Itunesin kasvuvauhti on ollut hyvin nopeaa. Alle viisi vuotta sitten perustettu musiikin verkkokauppa myi ensimmäisen vuoden aikana vain 50 miljoonaa musiikkikappaletta ja miljardin kappaleen myyntiin kului lähes kolme vuotta. Nyt Itunesilla on Applen mukaan yli 50 miljoonaa asiakasta ja tammikuussa ylittyi neljän miljardin myydyn musiikkikappaleen raja.
Suomessa Itunes Store aloitti 26.10.2004. Applen mukaan Itunes on markkinajohtaja jokaisessa 22:ssa maassa, mutta Apple ei ole julkistanut maakohtaisia myyntilukuja ja markkinaosuuksia Euroopassa.
Amazonista haastaja?
Itunesilla on lukuisia kilpailijoita, mutta digitaalisen musiikin myynnissä Itunesilla on ollut pitkään noin 70 prosentin markkinaosuus.
Amazon on noussut levy-yhtiöiden tietojen mukaan toiseksi suurimmaksi musiikin verkkokaupaksi USA:ssa, mutta NPD:n tilaston mukaan Amazonin markkinaosuus oli musiikki-cd:t mukaan lukienkin vain 6 prosenttia, eli alle kolmasosa Itunesin myyntiluvuista. Amazonia pidetään kuitenkin ensimmäisenä todellisena haastajana Applelle.
Itunesilla on laajempi musiikkivalikoima, mutta Amazonilla on kaikki musiikkikappaleet ovat drm-vapaassa muodossa.








