Itunes Store tuottaa voittoa
Itunes Store on noussut USA:n toiseksi suurimmaksi musiikin jälleenmyyntikanavaksi ja nykyisellä kasvuvauhdilla Itunes menee ykkösenä olevan Walmartin ohi vielä tämän vuoden kuluessa. Billboardin laskelmien mukaan kasvava myynti näkyy myös viivan alla.
Digitaalisen musiikin verkkokaupat ovat olleet Itunesia lukuun ottamatta tappiollisia. Selvä markkinajohtaja, lähes viisi vuotta sitten perustettu Itunes Store on toiminut Applen mukaan hieman kannattavuusrajan yläpuolella, mutta tarkempia lukuja ei ole koskaan julkaistu.
Billboard arvioi Itunesin myynnin olleen Applen edellisellä talousvuotena 1,9 miljardia dollaria, josta jäi Applelle noin puoli miljardia dollaria ja kulujen jälkeenkin pari sataa miljoona dollaria. Applen viime talousvuoden tuloksesta Itunes Storen osuus oli kuitenkin vain pieni osa ja tulevaisuudessakin Itunes Storen päätarkoitus on myydä Ipodeja ja Iphoneja.
Levy-yhtiöille digitaalisen musiikin myynti on vieläkin kannattavampaa, sillä arvioiden mukaan jokaisesta eurosta jää noin 70 senttiä levy-yhtiöille. Digitaalisen musiikin myynti on ollut vahvassa kasvussa, mutta cd-levyjen myynnin lasku on ollut vieläkin voimakkaampaa.
Elokuvamyynti vielä mitätöntä
Itunesin musiikkimyynti on kasvussa, mutta elokuvien ja videoiden myynti on vielä pientä. Disney ilmoitti myyneensä noin 4 miljoonaa elokuvaa ja 40-50 miljoonaa tv-sarjan jaksoa USA:n Itunes Storessa vuodesta 2006 lähtien. 123 miljoonan dollarin myynti on vain murto-osa dvd-elokuvien myynnistä.








