Jenkkejä herätellään kännykierrätykseen
USA:n ympäristövirasto EPA on herännyt huolestumaan siitä, että käytöstä poistuvien miljoonien ja taas miljoonien kännyköiden synnyttämät jätevuoret kuormittavat rajusti luontoa. Virasto on aloittanut kampanjan, jolla turhiksi käyneet puhelimet saadaan joko uudestaan hyötykäyttöön tai ainakin hävitettyä oikeaoppisesti.
EPA on värvännyt kampanjaansa mukaan johtavat kännykkävalmistajat ja aikoo käyttää yli 100 000 euroa "Recycle Your Cell phone. It's an Easy Call" -kampanjan mainostamiseen, New York Times kertoo. Lehti-ilmoitusten lisäksi käytetään webiä ja podcasteja tiedon jakelussa.
USA:ssa on noin 240 miljoonaa kännykkäliittymää, ja vanhoja kännyköitä poistuu vuosittain käytöstä jopa 150 miljoonaa. Jos ne kaikki vain kumotaan kaatopaikoille, sinne kasautuu turhaan paljon metalleja, muovia, lasia ja kemikaaleja, joista jotkin ovat haitaksi maaperälle.
EPA arvioi, että vain joka viides poistuva kännykkä kierrätetään oikein. "Kampanjan avainsanomana on, että puhelinten kierrätys on helppoa. Kierrätyksestä on paljon hyötyä niin ympäristön kuin energiataloudenkin kannalta", viraston johtoon kuuluva Matt Hale vakuuttaa.
Kännyköiden kierrättämiseen ei ole aikaisemmin kiinnitetty tarpeeksi huomiota, koska tuntui, ettei pienissä laitteissa ole merkittäviä määriä metalleja ja kemikaaleja. Suuren lukumäärän vuoksi pikkulaitteetkin muodostavat ison ongelman.
Puhelimet kiertoon ja rahaksi
ABI Research -tutkimuslaitos arvioi äskettäin, että viiden vuoden kuluttua yhä useampi kännykkä palvelee muitakin kuin alkuperäistä omistajaa. ABI uskoo, että vuosittain maailmalla runsaat sata miljoonaa kännykkää päätyy toiselle omistajalle sen jälkeen, kun sen ensimmäinen käyttäjä on hankkinut itselleen uudemman puhelimen.
ABI:n mielestä operaattoreiden kannattaisi kierrättää käytettyjä puhelimia vähän puhuville asiakkailleen. Rahaakin tällaisella kierrätyksellä voisi tehdä. ABI uskoo, että viiden vuoden päästä se muodostaa jo kukoistavan 3 miljardin dollarin liiketoiminnan.








