Jenkkien tv-taajuuksia nettinäyttöön
Yhdysvalloissa kiista vapaana olevista radiotaajuuksista on päättynyt teknologiayhtiöiden voittoon. Asiaa on ajanut innokkaasti erityisesti Google "Free the Airwaves" -kampanjalla. Kiistanalaiset taajuudet ovat tv-kanavien väliin jääneitä tyhjiä viipaleita. Viihdeteollisuus on vastustanut hanketta ponnekkaasti.
Amerikkalaiset tv-kanavat ovat huolissaan siitä, että naapuritaajuuksien käyttö nettiliikenteeseen häiritsee niiden lähetyksiä. Musiikkimaailman murheena on lähes kaikissa suuremmissa ja monissa pienemmissäkin tapahtumissa käytettävien langattomien mikrofonien ja vastaavien käytön tulevan mahdottomiksi, kun vapaat taajuudet loppuvat.
Taajuuksien vapauttamista puoltaneet uskovat uusien taajuuksien ja niitä hyödyntävien teknologioiden parantavan tuntuvasti USA:n laajakaistapeittoa. Lähes puolet jenkkikodeista on yhä ilman laajakaistayhteyttä.
Google: voitto netin käyttäjille
"Tämä on selkeä voitto internetin käyttäjille ja kaikille, jotka haluavat hyviä langattomia yhteyksiä", riemuitsi toinen Google perustajista Larry Page yhtiönsä blogissa.
Vapaista taajuuksista on käytetty nimeä "white-space". Microsoft uskoo, että white-space -laitteet ovat valmiina käyttöön otettavaksi puolentoista vuoden sisällä. Microsoftin lisäksi prototyyppejä ovat kehittäneet Phillips Electronics, Motorola ja Adaptrum.
Viranomaiset vakuuttavat, että laitteet testataan erittäin tarkasti, jotta voitaisiin varmistua siitä, että ne eivät häiritse tv-lähetyksiä ja langattomia mikrofoneja. Asiasta on väännetty vuosia, eikä viimeistä sanaa ole välttämättä vieläkään sanottu, vaikka FCC (Federal Communications Commission) olikin päätöksessään yksimielinen.








