JP Morgan: pc-kauppa supistuu ensi vuonna

Netbookeilla riittää ystäviä
JP Morgan: pc-kauppa supistuu ensi vuonna

Maailman suurimpiin finanssitaloihin kuuluva JP Morgan on alentanut ennustettaan ensi vuoden pc-markkinoiden kehityksestä. Yhtiön mukaan ensi vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana nähdään pitkästä aikaa negatiivisia kasvulukuja.

Yhtiö odottaa pc-markkinoiden kutistuvan kokonaisuudessaan ensi vuoden aikana noin viisi prosenttia. Toimitusten laskun syynä on yhtiön povaama pöytäkoneiden markkinoiden huikea 19 prosentin pudotus. Kannettavien tietokoneiden toimitusten yhtiö puolestaan uskoo kasvavan jopa kymmenen prosenttia.

JP Morganin mukaan pc-markkinoiden yhteenlaskettu arvo putoaa ensi vuoden aikana noin 13 prosenttia, vaikka koneiden toimitukset kappaleissa jäävät vain viisi prosenttia edellisestä vuodesta. Syyksi yhtiö ilmoittaa edullisten netbook-koneiden suosion kasvun.

Useimmat pc-markkinoiden näkymiä pohtineet asiantuntijat ovat ennustuksissaan arvelleet taantuman heikentävän pc-kauppaa ensi vuonna. Useat pc-valmistajat ovat kuitenkin ilmoittaneet odottavansa ensi vuodelta kasvulukuja taantumasta huolimatta.

Tagit: JP Morgan, netbook
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös