Jyrkkä käänne älypuhelimissa – Nokia kärsii, Apple ällistyttää
Älypuhelimissa on tapahtunut jyrkkä käänne. Nokia on perinteisesti hallinnut ylivoimaisesti älypuhelinkauppaa ja kasvanut vauhdikkaasti. Nyt Apple on saavuttanut Iphonella lähes käsittämättömät kasvuluvut ja porhaltanut markkinakakkoseksi. Nokian myynti on jopa laskenut. Myös Nokian johtama Symbian-ohjelmisto menettää markkinaosuutta.
Tutkimusyhtiö Canalys arvioi, että älypuhelinkauppa kasvoi syksyn vuosineljänneksellä 28 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Maailmassa myytiin 39,9 miljoonaa älypuhelinta.
Nokia kärsii, kun muut kasvavat
Viime vuonna Nokia myi yli puolet maailman älypuhelimista, mutta nyt Nokian osuus putosi 38,9 prosenttiin.
Nokia sai kaupaksi noin puoli miljoonaa puhelinta vähemmän kuin viime vuonna, vaikka markkinat kasvoivat nopeasti Euroopassa ja varsinkin Yhdysvalloissa. Erityisesti Apple, RIM ja HTC ovat nakertaneet Nokian osuuksia.
Apple takoi 523 prosentin kasvun Iphonella
Applen nousu on huikeaa. Viime vuoden syksyllä se sai myytyä noin 1,1 miljoonaa älypuhelinta, eli Iphonen edellistä mallia. Nyt Applen uuden Iphonen myynti oli 6,9 miljoonaa laitetta, jolla yhtiö nousi kertaheitolla markkinoiden kakkoseksi Motorolan ja RIM:n ohi.
Applen kasvuprosentti oli ällistyttävän korkea, 523 prosenttia. Laitetoimitukse siis viisinkertaistuivat vuodessa. Applen markkinaosuus älypuhelimissa on nyt 17,3 prosenttia.
Myös RIM jyrää ja HTC kasvaa
Älypuhelimissa Nokian ja Applen perässä tulee RIM (15,2 prosenttia). Myös RIM on kasvattanut Blacberry-laitteidensa myynnin liki kaksinkertaiseksi. Applen ja RIM:n menestyksen myötä Yhdysvaltojen älypuhelinkauppa on viime vuodesta noin kaksinkertaistunut.
Muiden osuudet ovat selvästi pienempiä. Motorolan ja ensimmäisen "Google-puhelimen" tehneen HTC:n osuus markkinasta on sama, noin 5,8 prosenttia. HTC ylsi kuitenkin Windows-puhelimillaan hurjaan 171 prosentin kasvuun.
Muille valmistajille jää 17 prosentin siivu.
Symbian kärsii, mutta vielä vahva
Nokian käyttöjärjestelmän liittouma kärsii myös. Symbian-alustaa käyttävien puhelinten myynti väheni lähes kolmella miljoonalla laitteella. Symbiania käyttää älypuhelimista puhelimista noin 47 prosenttia.
Applen Iphone-alusta nousi markkinoiden kakkoseksi ja RIM:n ohjelmisto kolmanneksi.
Microsoft valahti kerralla markkinoiden neloseksi, mutta yhtiö sai silti älypuhelinalustalleen noin 43 prosentin kasvun.








