"Käärittävä näyttö" aloittelee matkapuhelinten mullistusta

Ei vielä värillisenä
"Käärittävä näyttö" aloittelee matkapuhelinten mullistusta

Rullattavien tai taiteltavien kalvonäyttöjen on odotettu muuttavan matkapuhelinten luonnetta. Nyt Philipsillä syntynyt yritys on julkaissut ensimmäisen myyntiin tulevan matkapuhelimen, jossa käytetään taiteltavaa näyttöä. Näytön koko kasvaa aivan uusiin mittoihin, mutta kehitystyötä on vielä paljon jäljellä.

Polymer Vision -yhtiön uusi laite on nimeltään Readius. Siinä pienehkön kännykän kokoiseen laitteeseen on yhdistetty 5 tuuman eli noin 13 senttimetrin kokoinen näyttö. Näytön pinta-ala kasvaa siis yli nelinkertaiseksi tyypillisiin kännykän näyttöihin verrattuna.

Sähköinen paperi - ei vielä oikea näyttö

Mutta kyseessä ei ole vielä videokuvan esitykseen kykenevä nelivärinäyttö, vaan 16 harmaasävyä näyttävä kalvonäyttö. Kyse on sähköisen paperin tekniikasta. Näyttö sopii parhaiten staattisen sisällön, esimerkiksi tekstiin painottuvien nettisivujen tai vaikkapa e-kirjojen, katseluun.

Laite kilpaileekin esimerkiksi Amazon.comin julkaiseman Kindle-laitteen kanssa, joka perustuu myös sähköiseen paperiin. Polymer Vision yhdistää vastaavanlaisen teknisen alustan kännykän kokoiseen laitteeseen.

Readius tulee myyntiin jolloinkin tämän vuoden puolivälin tienoilla, yhtiö kertoo. Kyseessä on 3g-puhelin, jossa on noin 8 gigatavua tallennustilaa ja noin 30 tunnin käyttöaika. Hintaa ei ole vielä julkistettu.

Polymer Vision kertoo, että lopullinen tavoite on nelivärinen kalvonäyttö, joka nopeudeltaan pystyisi myös videokuvan esittämiseen.

"Käärittävä näyttö" aloittelee matkapuhelinten mullistusta
Tagit: Kalvo, Oled
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös