Kaikissa meissä asuu jonkinlainen nörtti
Yahoolla johtajana ja sosiaalisen median guruna työskentelevä Marc Davis on vieraillut usein Suomessa. Hänellä on ollut tutkimushankkeita aikoinaan HIIT:n ja Nokian kanssa. Davis puhui myös maanantaina Mobilemonday-tapahtumassa Helsingissä.
Tampere – Tiedon tuottamisen ja kuluttamisen roolit ovat muuttumassa. Kuluttajista on tullut myös tuottajia. Melkein kaikki tuottavat tekstiä päivittäin nettiin, ja melkein yhtä monet kuvia. Ihmiset jakavat tietoa toisilleen ilman korvausta. "Jokainen meistä tietää paljon jostakin asiasta. Jokainen on nörtti jonkun asian suhteen", sanoi Yahoon sosiaalisen median guru Marc Davis Mindtrekissä keskiviikkona.
Marc Davis ei viittaa vain tietokonenörttiin, vaikka monta sellaisia olikin kokoontuneena Tampereelle digitaalisen ja sosiaalisen median konferenssiin. Sen sijaan nörttiys on sitä, että jokin asia kiinnostaa tavattoman paljon, ja tästä halutaan jakaa tietoa muillekin. Se voi olla historiaa, ruokaa, kukkia tai mitä tahansa koskevaa erityistä kiinnostusta. "Ihmiset tekevät asioita, joista pitävät paljon innokkaammin ja pidempään kuin asioita, joista saavat rahaa", hän sanoi.
Yahoo hyödyntää ihmisten sosiaalista tiedonjakoa Yahoo Answers -palvelussaan. Sinne yli 500 miljoonaa ihmistä on vastannut toisten esittämiin kysymyksiin, ilman palkkaa.
Davis muistutti, että uudet palvelut vaativatkin sosiaalista osaamista, pelkillä insinööreillä ei pitkälle päästä. "On ymmärrettävä, miten sosiaaliset verkot rakentuvat. Palveluiden rakentamiseen tarvitaan sosiaalipsykologian asiantuntijoita."
Toisena esimerkkinä Davis esitteli Yahoo Geoplanetia, joka kerää yhteen ihmisten kuvat ja vinkit tagien perusteella. Ajatus on, että missä tahansa maailmalla onkaan, pystyy hyödyntämään muiden jakamat tiedot. "Minne tahansa menenkin, näen mikä siellä on tärkeää", hehkutti Davis esitellessään Tampereen nähtävyyksiä ja menopaikkoja. Geoplanetin rajapinnat on myös avattu sovelluskehittäjien käyttöön.
Kuluttajasta tulee hd-videotuottaja
Tietokone-lehti kysyi Marc Davisiltä, mitä suomalaisten kannattaisi tehdä menestyäkseen sosiaalisen median yhteisöjen kilpailussa. "Hyödyntäkää osaamisenne mobiilissa ja yhdistäkää se avoimeen internetiin", hän vihjaa. "Palveluissa voidaan hyödyntää sosiaalisten verkojen lisäksi tieto ihmisten sijainnista."
Avoimuudella Davis tarkoittaa sitä, ettei palveluita pidä rakentaa alustakohtaisesti, vaan ne kannattaa rakentaa toimimaan kaikenlaisissa laitteissa ja ohjelmistoissa.
Yahoo tarjoaa ratkaisuksi Blueprint-nimistä kehitysalustaansa, jonka on määrä tehdä mahdolliseksi samat mobiilipalvelut Applen Iphonesta Symbian S60 -alustaan.
Seuraava vaihe on Davisin mukaan se, että tekstin ja kuvien lisäksi webissä aletaan jakaa entistä laajemmin videoita. Parin vuoden päästä kännyköillä pystyy kuvaamaan hd-tason videoita. "Kuvitelkaa, mitä se olisi tarkoittanut esimerkiksi Lontoon terrori-iskun jälkeen, jos kaikilla ihmisillä olisi ollut taskussaan hd-videokamera."








