Kännykkätukiasemille vihreät voimalat

Aurinko ja tuuli valjastetaan avuksi
Kännykkätukiasemille vihreät voimalat

GSM Association on lanseerannut uuden Green Power for Mobile -ohjelman, joka tähtää kännykkätukiasemien vihertämiseen etäisissä kohteissa ja erityisesti ns kehittyvissä maissa. Tavoitteena on hoitaa jopa 118 000 tukiaseman virrantarve uusiutuvilla energiamuodoilla.

GSMA arvioi, että vuoteen 2012 mennessä jopa puolet sähköverkon ulkopuolella sijaitsevista tukiasemista saisi virtansa aurinkopaneelista tai tuulivoimasta. Myös biopolttoaineiden käyttöä tukiasemien virranlähteenä selvitetään.

Tavoitteiden toteutuminen säästäisi melkoisesti fossiilisissa polttoaineissa. Esimerkiksi dieselin kulutus vähenisi toimilla jopa 2,5 miljardilla litralla vuodessa. Hiilipäästöjä voitaisiin näin leikata jopa reilun kuuden tonnin verran.

Tällä hetkellä uusiutuvilla energianlähteillä pyöritetään vain noin 1500 tukiasemaa eri puolilla maailmaa. Green Power for Mobile -ohjelmaan on kuitenkin liittynyt mukaan 25 mobiilioperaattoria, eikä uusien operaattoreiden mukaan houkutteleminen liene kovin vaativa tehtävä.
(Prosessori)
- Veijo Ojanperä

Tagit: Aurinko, Energia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös