Kännyköiden edge-nopeudet nousevat 1,2 megabittiin sekunnissa
Nokia Siemensin multi-mode-tukiasemat voivat palvella sekä 2g- että 3g-verkkoja.
3g-verkkojen kuuluvuus ei luultavasti koskaan yllä kaikkialle, mutta nopeuksia voidaan kasvattaa myös 2g-verkoissa uudella tekniikalla. Nokia Siemens Networks on testannut edge-yhteyksissä download dual carrier call -tekniikkaa, joka voi nostaa nykyisten edge-verkkojen latausnopeudet 592 kilobittiin sekunnissa, ja myöhemmin jopa 1,2 megabittiin sekunnissa. Se vaatisi kuitenkin investointeja, joita isoimmat 3g-operaattorit empivät.
Dual carrier -tekniikka perustuu 3GPP release 7 -standardiin, ja sen odotetaan tulevan kaupallisesti saataville vuonna 2009. Nopeuden lisäys syntyy kahden lähetteen yhtäaikaisesta vastaanotosta päätelaitteeseen.
NSN:stä sanotaan, ettei uusi tekniikka vaadi tukiasemalaitteiston vaihtamista, vaan päivitys voidaan hankkia nykyisiin tukiasemiin ohjelmistopäivityksenä. Päivitykset eivät kuitenkaan ole operaattoreille maksuttomia, joten investointeja olisi luvassa.
Elisa ja Teliasonera eivät odota yleistyvän Suomessa
Mobiililaajakaistaa Suomessa voimakkaimmin markkinoivan Elisan tuotejohtaja Panu Lehti sanoo, että 2g-verkkoihin ei ole odotettavissa enää suuria panostuksia. "Investointimme painottuvat 3g-puolelle", hän kertoo.
Tilannetta voivat kuitenkin muuttaa 2g- ja 3g-tukiasemien yhdistelmämallit, joissa uusi edge-tekniikka voi tulla melkein kaupanpäällisenä. "Tuleeko ominaisuus sitten käyttöön, riippuu hinnoittelusta", arvioi Lehti.
Monen radion tukiasemissa on se etu, että ne tukevat suoraan nykyaikaisia ethernet- ja ip-yhteyksiä. Näin operaattoreiden ei tarvitse enää kärvistellä hitaiden ja kalliiden piirikytkentäisten 2 Mbit/s:n E1-linjojen kanssa.
Radioverkkosuunnittelun yksikön osastopäällikkö Timo Hietalahti Teliasonerasta epäilee, ettei nopeampaa edge-tekniikkaa juuri tule Suomessa käyttöön.
Hietalahden mukaan sen hyödyntäminen vaatii tukiasemaohjainten uusimista, ja myös osa vanhemmista tukiasemista olisi vaihdettava. "Kyseessä olisi iso investointi, ja siltikin jäätäisiin vielä alle 600 kilobittiin sekunnissa."
Hietalahti arvioi, että nopeammat edge-yhteydet voivat kiinnostaa operaattoreita, joilla ei ole 3g-verkkoa, tai jotka eivät voi laajentaa 3g-verkkojaan laajan kuuluvuusalueen mahdollistavalle 900 megahertsin taajuudelle.
Vuonna 2010 lisää nopeutta
Myöskään päivitettyä edge-tekniikkaa tukevia puhelimia tai modeemeja ei vielä ole markkinoilla, mutta NSN odottaa niitä tulevan ensi vuonna.
Soneran Hietalahti ei ole aikataulun suhteen yhtä optimistinen. "On puolentoista tai kahden vuoden evoluutio ennen kuin ominaisuutta on laajasti päätelaitteissa."
Nopeamman 2g-yhteyden etu olisi operaattorin kannalta se, että 3g-peiton uupuessa asiakkaan kokema nopeuden lasku ei olisi yhtä suuri kuin nykyisin gprs- tai edge-tilaan pudotessa.
Seuraavassa vaiheessa on tulossa egprs 2b -tekniikka, joka nostaa teoreettiset enimmäisnopeudet päätelaitteen suuntaan 1,2 megabittiin sekunnissa. Tekniikan kaupallistumisen NSN odottaa toteutuvan vuonna 2010. Tähän päivittäminen ei kuitenkaan onnistu vanhoilla tukiasemalaitteilla.








