Kännyköihin tarkkaa liikkeentunnistusta

Stmicroelectronics kaksi uutta anturia
Kännyköihin tarkkaa liikkeentunnistusta

Stmicroelectronics on lisännyt kaksi uutta liikkeen tunnistavaa kiihtyvyysanturia ultrakompaktien mems-sirujen valikoimaansa. Uutuudet on suunniteltu mittaamaan tehokkaasti ja tarkasti joko kaksi- tai kolmiulotteisten sovellusten liikettä, kiihtyvyyttä ja kallistuskulmaa vähäisellä tehonkulutuksella.

Mems-kiihtyvyysantureita on perinteisesti käytetty yleisimmin autojen turvatyynyissä, joissa ne ilmaisevat korkeita hidastuvuusarvoja. Komponentteja löytyy myös kannettavista kulutuselektroniikka- ja viestintätuotteista kuten pelikonsoleista, matkapuhelimista, digikameroista ja -videotallentimista, kuntoilu- ja terveydenhuoltoalan laitteista, erityyppisistä kannettavista tietokoneista, henkilökohtaisista navigaattoreista ja kannettavista mediasoittimista.

Markkinatutkimusyhtiö ABI Researchin mukaan matkaviestin- ja kulutuselektroniikan sovelluksissa käytettävien mems-kiihtyvyysantureiden maailmanlaajuiset markkinat olivat viime vuonna arvoltaan 181 miljoonaa dollaria. ABI ennustaa seuraaville viidelle vuodelle 27,3 prosentin vuotuista kasvua, joten vuonna 2012 puhutaan jo yli 600 miljoonan dollarin markkinoista.

Käyttökohteita monenlaisissa laitteissa

Nykyisellään kannettavat tietokoneet ja pelit ovat eniten mems-antureita käyttävät kulutuselektroniikan alueet, mutta vuoteen 2012 mennessä matkapuhelinten ennustetaan syrjäyttävän suurimpana markkinasegmenttinä sylimikrot, jotka ovat putoamassa toiselle sijalle. Samalla pelikonsolit jäävät kolmannelle sijalle.

ST:n mems-antureita käytetään monenlaisissa sovelluksissa, muun muassa eräissä uusissa älypuhelimissa ja Nintendon Wii pelikonsolissa. Sen ohjaimessa ST:n kiihtyvyysanturit havaitsevat liikkeen ja pelaajan käden kulman kolmessa ulottuvuudessa muuntaen sen saman tien toiminnoksi itse pelissä. Toinen esimerkki on Gyration, joka käyttää ST:n kolmiulotteisia kiihtyvyysantureita Air Mouse- ja Music Remote -tuotteissaan.

Uudet anturit mahtuvat pienikokoisina ahtaisiinkin sovelluksiin. Antureiden kiihtyvyysasteikon suurin arvo on valinnaisesti ±2 g tai ±6 g sen mukaan, kuinka korkeita suoritusarvoja sovellus kulloinkin vaatii. Komponentit ovat jo volyymituotannossa. Kolmiulotteisen anturin kappalehinta on suuremmilla ostomäärillä 1,60 ja kaksiulotteisen 1,30 dollaria. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös