Kansalaisvarmenteen saa jatkossakin vain poliisilta
Operaattorit ja pankit toivovat, että kännykkään voisi saada valtion kansalaisvarmenteen tarvitsematta käydä poliisilaitoksella. Sisäministeriössä ei lämmetä ajatukselle.
Teleoperaattorit ja useat pankit toivoneet, että valtiollisen kansalaisvarmenteen voisi saada poliisin lisäksi operaattoreiden myyntipisteistä, jotta asiointipalveluiden käyttöönotto helpottuisi. Niiden mukaan henkilökunnan osaaminen riittää henkilöllisyyden tarkistamiseen. Sisäministeriö ei kuitenkaan järkähdä; kansalaisvarmenteen voi myöntää jatkossakin vain poliisi.
Operaattorit ja pankit toivoivat nopeampaa varmenteiden yleistymistä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton (Ficom ry) seminaarissa viime viikolla.
Ajatus on se, että esimerkiksi kännykän sim-kortille laitettavan mobiilivarmenteen avulla mobiililaite voisi toimia tunnistautumisvälineenä perinteisen henkilökortin sijaan asiointipalveluissa ja ostostapahtumissa.
"Ongelma on, että nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista sitä, että varmenteita jaettaisiin eri toimipisteistä ja edellyttää poliisilaitoksella käyntiä. Näin järjestelmä ei tule toimimaan", sanoo Ficomin toimitusjohtaja Reijo Svento Tietokoneelle.
Svento arvioi, että mobiilitunnistautumisen mahdollistava varmenne voisi maksaa joitain euroja kuukaudessa. Kyse olisi palvelusta, jonka asiakas voisi tilata operaattoriltaan tai pankiltaan tunnistautumiseen kännykän avulla.
Aiemmin on kiistelty siitä, että operaattorit haluaisivat korvauksen jokaisesta maksu- tai tunnistautumistapahtumasta. Sventon mukaan esimerkit maailmalta osoittavat pienen kiinteän kuukausimaksun olevan tulevaisuuden suunta.
Poliisitoiminnasta vastaavan sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen ei kuitenkaan taivu peruskysymyksessä. Kun kyse on valtiollisesta henkilön tunnistautumisesta, poliisiviranomaisen on vahvistettava henkilöllisyys.
"Valtion takaaman henkilöllisyyden tunnistamisen pitää olla hyvin luotettavaa. Tarkoitus on edetä siten, että kansalaisvarmenteen myöntää jatkossakin poliisi", linjaa Viljanen.
Kansalaisvarmenne myös mobiililaitteisiin
Tämä ei Viljasen mukaan kuitenkaan sulje pois sitä, että valtiollisen varmenteen voi saada myös mobiililaitteeseen tai esimerkiksi pankin maksukorttiin. "Parhaillaan yhteistyöneuvottelut ovat menossa", toteaa Viljanen.
Hän korostaa, että myös operaattorit ja pankit voivat alkaa myöntämään ja takaamaan omia varmenteitaan.
"Tarkoitus on selvästi eriyttää valtiolliset kansalaisvarmenteet ja muut varmenteet", hän sanoo. Myös EU:ssa on hankkeita valtiollisten ja yksityisten varmenteiden erottamiseen selvästi toisistaan. Palveluntarjoajan osaksi jäisi valita, kenen takaamaan varmenteeseen voi luottaa sähköisessä asioinnissa.
Tällä hetkellä kansalaisvarmenteen voi saada poliisin noin 200 toimipisteestä ympäri maata. Se on voimassa viisi vuotta. Aikaa pidennettiin aiemmasta kolmesta vuodesta. Viljasen mukaan suunnitteilla on, että varmenteen voisi uusia netissä, mutta ensimmäisen aikuisen henkilön tunnistautumisen on tapahduttava fyysisesti poliisin luona.
Operaattorit ovat puolustaneet voivansa tarkistaa ihmisten henkilöllisyyden liikkeissään koulutettuaan henkilökuntaansa aivan yhtä luotettavasti kuin poliisi. Ritva Viljanen ei niele väitettä, vaan katsoo, että valtiollisen henkilöntunnistamisen on tapahduttava viranomaisen toimesta.
Ritva Viljanen työskenteli aiemmin Väestörekisterikeskuksen ylijohtajana, kun kansallinen sähköinen henkilökortti (hst) kehitettiin.
Ritva Viljanen työskenteli aiemmin Väestörekisterikeskuksen ylijohtajana, kun kansallinen sähköinen henkilökortti (hst) kehitettiin.








