Kehitysmaaläppäreitä Amazonin vetoavulla
Köyhien maiden koululaisille tarkoitettujen niin kutsuttujen kehitysmaaläppäreiden tie ei ole muodostunut niin ruusuiseksi kuin ensin kuviteltiin. Hankkeen takana oleva OLPC-säätiö päätyi turvautumaan Amazon-nettikaupan apuun pitääkseen rattaat pyörimässä.
OLPC:n XO nimettiin alun perin sadan taalan läppäriksi, koska tuohon hintaan niitä oli tarkoitus myydä kyöhien maiden koulukäyttöön. Ensimmäinen jyrkkä mutka menestystiellä tuli, kun koneiden hinnan huomattiinkin muodostuvan kaksinkertaiseksi.
Koneiden kallistuminen johti siihen, että ostajaehdokkaat alkoivat vetäytyä takavasemalle. Pelastukseksi säätiö polkaisi pystyyn G1G1-ohjelman ( Give 1 Get 1): varakas jenkki maksaa kahdesta XO-läppäristä ja saa niistä toisen. Toinen menee kaukaisen maan koululaiselle.
Tule apuun, Amazon
G1G1-kampanja aloitettiin viime syksynä ja sai aikaan melkoisen kiinnostuksen. Se kuitenkin tahtoi väljähtyä säätiön kompuroinnin takia. Ensinnäkin koneiden valmistus takkusi, eikä valmiita koneitakaan saatu sujuvasti toimitetuksi tilaajille. Tämä johti tilausten perumiseen.
Marraskuussa on tarkoitus yrittää uudelleen. Avuksi G1G1:n paluu -projektiin on otettu Amazon-nettikauppa, jolla on varmasti logistiikka paremmin hallussa kuin OLPC-säätiöllä. Kampanjasta pääsevät nauttimaan vain USA:ssa asuvat.
Aika on saattanut ajaa jo OLPC:n ohi. Näppärä pikkuläppäri kiinnosti aluksi monia, mutta tänä vuonna halpoja pikkukoneita puskee markkinoille lähes kaikilta itseään kunnioittavilta pc-valmistajilta. Alkuperäisessä koulukäytössäänkin XO on saanut tiukan kilpakumppanin Intelin Classmate-koneesta.








