Kela ei löydä vikaa nurkistaan

Poliisi mukaan tutkintaan
Kela ei löydä vikaa nurkistaan

Kela ei ole kyennyt selvittämään, mistä viime viikonlopun sekaannus verkkopalvelussa johtui. Tästä huolimatta se vakuuttaa, että verkkopalveluja voi käyttää turvallisin mielin. Tutkimuksiin on otettu mukaan nyt myös poliisi.

Viikonloppuna Kelan uutta sairaanhoitokorvauksiin liittyvää verkkopalvelua käyttänyt nainen sai nähtäväkseen toisen henkilön tiedot. Kela sulki kyseisen palvelun heti kuultuaan ongelmasta.

"Emme ole löytäneet mitään vikaa, mutta tutkimuksia jatketaan. Selväähän on, että syy pitää selvittää", järjestelmäpäällikkö Seppo Toivonen sanoo.

Jos vika ei ole Kelan järjestelmissä, on sitä etsittävä muualta. Tietoliikennettä hoitaneiden operaattoreiden puoleen kääntyminen on looginen askel, mutta se ei kuulu Kelan toimivallan piiriin. Siksi on tärkeää, että poliisi osallistuu tutkimuksiin.

Tiettävästi Kelan asiakkaat, joiden tiedot menivät sekaisin, ovat eri operaattorien asiakkaita.

Webbisivulleen laittamansa tiedotteen Kela on otsikoinut "Kelan asiointipalvelua voi käyttää turvallisesti". Muotoilua voi pitää melko rohkeana, koska ongelman syy on edelleen selvittämättä.

"Ehkä sitä voi sanoa rohkeaksikin, mutta kyse on yksittäistapauksesta eikä vikaa ole löydetty". Toivonen sanoo. Nyt suljettuna olevan sairauskorvauskyselyn avaamista pohditaan hänen mukaansa vielä.

Tagit: Kela
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös