Kello tikittää jo ipv6-siirtymään
Timo Leppinen käytti isännän ääntä Viestintäministeriön seminaarissa.
Ipv4-osoitteet loppuvat nykyarvioiden mukaan viimeistään noin vuonna 2011. Vanhat osoitteet eivät katoa mihinkään, mutta uusien operaattoreiden ja käyttäjäorganisaatioiden tulo markkinoille vaikeutuu. Siirtymä ipv6:een on sen takia väistämätön, vaikka ipv4 elää sen rinnalla vielä pitkään. Liikkeelle on kuitenkin lähdetty varsin verkkaisesti.
Asiaa puitiin monelta kannalta Viestintäviraston järjestämässä toisessa ipv6-seminaarissa – ensimmäinen pidettiin neljä vuotta sitten. Satapäinen yleisö koostui lähes yksinomaan teleoperaattoreiden sekä tietoliikennealan koulutusyritysten ja tuotekehitysyhtiöiden edustajista.
Liikenne- ja viestintäministeriön Laura Vilkkonen kertoi EU:n komission tiedoksiannosta, joka ohjaa jäsenvaltioita siirtymään ipv6:een julkissektori edellä. Tavoitteena on muun muassa, että vuoteen 2010 mennessä sata eniten käytettyä julkisen sektorin verkkosivustoa olisi ipv6-yhteensopivia. Suomessa ei julkisella sektorilla ole vielä ipv6-verkkoja tuotantokäytössä, mutta verkonpitosopimuksia uusittaessa varaudutaan ipv6-yhteensopivuuteen.
Seminaaria isännöinyt Viestintäviraston Timo Leppinen selvitti virastonsa roolia ipv6-siirtymän edistämisessä. Muun muassa .fi-juuressa on jo ipv6-tuki, jonka avulla pystytään selvittämään .fi-päätteiset osoitteet ja kuvaamaan .fi-verkkonimet ipv6-osoitteille.
Tuotetukea löytyy
Teliasoneran Jyrki Soini selvitti, että reitittimet, kytkimet ja järeät palomuurit tukevat ipv6:tta jo varsin yleisesti. Sen sijaan kuluttajatason dsl-, wlan- ja palomuurituotteet pysyvät ongelmallisina vielä pitkään, sovellusohjelmista puhumattakaan. Laajoista testauksista huolimatta varsinaisiin tuotteistuksiin ei Teliasoneralla ole vielä menty.
Nokia-Siemens Networkin Jonne Soininen hoputtikin operaattoreita varautumaan ajoissa, koska ipv4-osoitteiden loppumisen lähestyessä suunnitteluun käytettävissä oleva aika vähenee koko ajan.
Myös Nokian Teemu Savolainen vahvisti, etteivät operaattorit ole ottaneet ipv6:tta käyttöön matkapuhelinverkoissaan. Päätelaitteen käyttöjärjestelmän ja verkon lisäksi myös sovellusten ja palveluiden olisi tuettava ipv6:tta. Esimerkiksi Java-standardiin saadaan ipv6-tuki määriteltyä ehkä vasta 2009 tai 2010.
NSN:n Jonne Soininen muistutti, että aikaa siirtymään valmistautumiseen on päivä päivältä vähemmän.








