Keskusrikospoliisi jatkaa Nokia-tutkimuksia

Teleurkintajupakka jatkuu vuosien tauon jälkeen
Keskusrikospoliisi jatkaa Nokia-tutkimuksia

Keskusrikospoliisi aikoo selvittää uudelleen yhteydenpitoaan Nokiaan Huawei-jutun esitutkinnan kuluessa. Poliisi haluaa Helsingin Sanomien tietojen mukaan tutkia, millaisia tietoja sähköpostiliikenteestä Nokia antoi keskusrikospoliisille huhtikuussa 2005 käynnistyneen esitutkinnan aikana. Nokia on voinut syyllistyä asiassa tietosuojalain rikkomiseen.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että keskusrikospoliisi ei reagoinut Nokian toimittamiin sähköpostiliikenteen tunnistamistietoihin. Syyttäjä katsoo, että poliisit ovat voineet rikkoa virkavelvollisuuttaan.

Tiedot koskivat Nokian epäilyjä siitä, että yhtiön työntekijä olisi vuotanut kiinalaiselle Huawei-verkkoyhtiölle salaisia tukiasemien tuotetietoja.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden asiantuntijana tunnettu, oikeustieteen tohtori Ari-Matti Nuutila totesi eilen HS:lle, että keskusrikospoliisin olisi pitänyt tehdä Nokian urkinnasta rikosilmoitus.

Pari vuotta aiemmassa Microcell-tapauksessa syyttäjä arvioi viestintäsalaisuuden loukkaamisen tunnusmerkistön täyttyneen, mutta tapaus ehti vanhentua.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan työnantaja ei saa selvittää tunnistamistietoja epäillessään tietovuotoa. Lakia on yritetty uudistaa pitkää, ja uutta lakia on kutsuttu "Lex Nokiaksi", kun Nokia on yrittänyt vaikuttaa siihen. Toisaalta myös ay-liike on kaivannut nykyisiin epäselviin pelisääntöihin selvennystä.

Tagit: Nokia, Poliisi, Urkinta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös